Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Suomi pohtii koronarokotteen käytön jatkoa nuorilla – päätös mahdollisesti torstaina

Ruotsissa keskeytetään Modernan koronarokotteen käyttö vuonna 1991 ja sen jälkeen syntyneillä, kertoo Ruotsin kansanterveysvirasto. Syynä ovat merkit sydänlihaksen tai sydänpussin tulehduksen suuremmasta riskistä rokotteen sivuvaikutuksena. Riski on viraston mukaan kuitenkin hyvin pieni. Päätös on voimassa joulukuun alkuun asti.

Vuonna 1991 ja myöhemmin syntyneille suositellaan Modernan rokotteen sijaan Pfizerin ja Biontechin koronarokotetta.

Myös Tanska ilmoitti keskeyttävänsä Modernan rokotteen käytön alle 18-vuotiailla ja antavansa näille sen sijaan Pfizerin rokotetta. Maan terveysviranomaisten mukaan päätös on varotoimenpide.

Tanskan ja Ruotsin päätös nojaa uuteen Pohjoismaista kerättyyn dataan, jossa yhteys sydänlihaksen tai sydänpussin tulehdukseen on erityisen selvä Modernan rokotteen kohdalla etenkin toisen rokoteannoksen jälkeen.

Uutistoimisto Ritzaun mukaan pohjoismaisen tutkimuksen alustava data on lähetetty Euroopan lääkeviraston (EMA) haittavaikutuskomitealle arvioitavaksi.

"Rokotteen saaneiden ei tarvitse olla huolissaan"

Modernan rokotteen ensimmäisen tai toisen annoksen vastikään saaneen ei tarvitse olla huolissaan, sillä riski on hyvin pieni, sanoo Ruotsin valtionepidemiologi Anders Tegnell tiedotteessa.

– On kuitenkin hyvä tietää, minkä oireiden suhteen on syytä olla valppaana, Tegnell lisää.

Sydänlihaksen ja sydänpussin tulehdukset häviävät yleensä itsestään, mutta lääkärin on arvioitava oireet, tiedotteessa kerrotaan. Tulehdukset ovat yleisimpiä nuorten miesten keskuudessa ja esimerkiksi virusinfektioiden, kuten koronaviruksen, yhteydessä.

THL rajasi kolmansia rokotuksia jo pari viikkoa sitten

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ylilääkäri Hanna Nohynek sanoo STT:lle, että rokotuslinjausta pohditaan parhaillaan eikä Suomen ratkaisusta voi vielä kertoa mitään.

– Vielä on ennenaikaista sanoa, mikä Suomessa ulostulo on. Mutta huomenna toivottavasti ollaan viisaampia, Nohynek sanoo.

THL ohjeisti jo pari viikkoa sitten, että alle 30-vuotiaille miehille ei toistaiseksi tarjota kolmansia rokoteannoksia, joita tarjotaan immuunipuutteisille ja lyhyellä annosvälillä kahdesti rokotetuille. Syyksi kerrottiin, että mRNA-rokotteen saaneilla on sekä Suomessa että muissa maissa ilmennyt sydänlihastulehdusta eli myokardiittia enemmän kuin väestöllä keskimäärin. Riski on suurempi nuorilla miehillä toisen koronarokoteannoksen jälkeen.

Tapaukset ovat kuitenkin myös nuorilla miehillä harvinaisia, ja oireita saaneet nuoret miehet ovat yleisesti toipuneet hyvin.

Myöskään Nohynek ei näe syytä olla erityisen huolissaan nuorten myokardiittiriskistä.

– Riski on hyvin pieni.