Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta ja saat parasta keskisuomalaista uutispalvelua.

Poliisi otti kiinni yli 50 Elokapinan mielenosoittajaa Valtioneuvoston linnan luona – mielenosoitus päättynyt Aleksanterinkadun laidalla

Poliisi antoi poistumiskäskyn ja aloitti mielenosoittajien kiinniotot ennen kello kahta iltapäivällä. -KOIVISTO Seppo Samuli / LEHTIKUVA

Emmi Tilvis, Pertti Mattila, Antti Autio, Elias Peltonen / STT

Poliisi on ottanut Helsingissä kiinni 51 Valtioneuvoston linnaan kulkua tukkinutta ympäristöliike Elokapinan mielenosoittajaa, kertoi poliisi Twitterissä . Kiinniotot sujuivat poliisin mukaan rauhallisesti.

Poliisi kertoo hajottaneensa kulkuväyliä tukkineen joukon, eikä siellä ole enää ihmisiä. Tilanne on poliisin mukaan rauhallinen.

Aleksanterinkadun laidalle siirtynyt mielenosoitus päättyi Elokapinan päivystävän mediakontaktin Kaisamaija Uljaan mukaan noin puoli kuuden aikaan.

Hänen mukaansa mielenosoitus jatkuu Pikkuparlamentin puistossa ainakin tämän illan ajan, ja Elokapinan kymmenpäiväinen mielenosoitus loppunee suunnitellusti tänään.

Elokapinan mielenosoittajat lukittautuivat aamupäivällä Helsingissä Valtioneuvoston linnan edustalle tukkien pääsisäänkäynnin. Mielenosoittajia kerääntyi poliisin mukaan myös Ritarikadun puolelle.

Poliisi antoi poistumiskäskyn ja aloitti mielenosoittajien kiinniotot ennen kello kahta iltapäivällä.

Poliisi: Kiinni otettuja epäillään muun muassa törkeästä julkisrauhan rikkomisesta

Kiinni otettuja epäillään tässä vaiheessa muun muassa niskoittelusta, törkeästä julkisrauhan rikkomisesta ja kokouksen estämisestä, poliisi tviittasi . Rikosnimikkeitä tarkastellaan poliisin mukaan yksilöllisesti, ja ne voivat tarkentua tutkinnan edetessä.

Helsingin poliisin yleisjohtaja Jarkko Lehtinen arvioi STT:lle, että mielenosoittajia oli aluksi vajaa kaksisataa ja vähintään puolet poistui poliisin annettua poistumiskäskyn.

Hieman kello kahden jälkeen iltapäivällä kiinniottojen jo alettua jäljellä oli Lehtisen mukaan enintään 30 mielenosoittajaa, jotka olivat lukittautuneet toisiinsa ja rakenteisiin.

Yleisjohtaja: Voidaan pitää jonkinasteisena väkivallan uhkana

Lehtinen kommentoi Helsingin poliisin Twitter-tilillä iltapäivällä, että Valtioneuvoston linnan sisällä olevien henkilöiden liikkumisen kontrollointia voidaan pitää tietyssä mielessä jonkinasteisena väkivallan uhkana.

Poliisi totesi myös aiemmin päivällä, ettei se hyväksy Valtioneuvoston linnan uloskäyntien miehittämistä ja valtiojohtoon vaikuttamista.

– He pyrkivät tällä tavoin vaikuttamaan valtioneuvoston toimintaan, siihen, että henkilöt eivät pääse kokouksiin ja sieltä pois. Poliisi ei hyväksy tällaista toimintaa eikä valtioneuvostoon vaikuttamista, Lehtinen kertoi STT:lle.

Valtioneuvoston turvallisuusasiantuntija Mika Tikkanen kertoi puolen päivän jälkeen, että mielenilmaisu rajoitti kulkua Valtioneuvoston linnaan, mutta muuten toiminta jatkui normaalisti.

Elokapinan aamupäivän tiedotteessa mielenilmaisua kuvattiin rauhanomaiseksi. Mielenosoittajien kerrottiin pitävän kulkuväylät avoinna eikä pyrkimyksenä ole meno rakennukseen sisään, kun poliitikkoja odotetaan paikalle.

Kymmenpäiväinen Syyskapina päättynee tänään

Ilmastohätätilan julistaminen oli näillä näkymin tänään päättyvän kymmenpäiväisen Syyskapinan keskeisimpiä tavoitteita. Koska se ei lopulta toteutunut, Syyskapinaa ei voi Uljaan mielestä pitää kovin onnistuneena.

Uljaan mukaan keskustaa lukuun ottamatta kaikista eduskuntapuolueista on käynyt ihmisiä juttelemassa ja kysymyksiin on saatu jonkinlaisia vastauksia.

– Tietysti olemme saaneet viestiämme jonkin verran näkyviin, mikä on hyvä. Paljon uusia ihmisiä on tullut mukaan Elokapinan toimintaan koulutusten kautta tai muuten tukemaan, kertoo Uljas.

Keskiviikon mielenosoituksessa oli Uljaan mukaan myös iso joukko tutkijoita, joiden kanssa yhteistyö on jatkunut.

Elokapinan mielenosoitukset ovat herättäneet paljon ja monisävyistä keskustelua, mutta Uljaan mukaan jo pelkkä keskustelun olemassaolo nähdään positiivisena.

– Toki mediaa on kiinnostanut lähinnä se, kuinka moni on viety putkaan, vaikka se ei ole meidän toiminnassa avainasia, vaan ne syyt, miksi olemme kapinassa, Uljas kertoo.

Siksi Uljaan mukaan yksi Elokapinan vaatimuksista onkin ollut se, että ilmastohätätilan julistamiseen kuuluisi myös kriisitiedotus samaan tapaan kuin koronapandemiasta.

Kommentoi

Mistä tänään puhutaan?

Uutiskirjeen tilaajana saat joka päivä toimituksen valitsemat kärkiuutiset - tilaa nyt!

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut