Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Vaikka koronapassi on viivästynyt, se on syytä saada valmiiksi ja lakiin, kehottavat vapaa-ajan palveluja tarjoavat yrittäjät

Suomen isojen yleisötapahtumien keskeisten järjestäjien parissa elää yhä toive, että koronapassia ei tarvitse ottaa käyttöön. Jos pandemiarajoituksista ei kuitenkaan vielä päästä, koronapassi on se tapa ja työkalu, jolla tapahtumat kyetään järjestämään rajoituksista huolimatta, painottaa Live Nation Finlandin toimitusjohtaja Tomi Saarinen.

– Lähtökohtaisesti tämä ala ja me toivomme, että koronarajoituksia ei enää ole tai tule. Ilman muuta paras tilanne on se, jossa mitään passia ei tarvita vaan palataan vanhaan normaaliin.

Koronapassi on hänen mukaansa vaihtoehto rajoituksille.

– Alan liiketoiminta on ollut Suomessa enemmän tai vähemmän pysähdyksissä puolitoista vuotta. Siihen tilanteeseen ei pidä enää joutua palaamaan.

Jääkiekon SM-Liiga n toimitusjohtaja Riku Kallioniemi näkee tilanteen samoin.

– Mielestäni koronapassi ei ole tässä ja nyt tarpeen, mutta varautuminen tulevaisuuteen on järkevää. Passin valmistelua kannattaa jatkaa niin, että se olisi tarvittaessa sitten otettavissa käyttöön ajallisesti ja paikallisesti rajoitettuna. Oli syynä passin tarpeeseen sitten korona tai jokin muu.

Sekä Kallioniemi että Saarinen harmittelevat sitä, että Suomi viimeistelee koronapassia vasta nyt.

– Passin läpivienti on huomattavasti viivästynyt muihin maihin verrattuna. Siitä huolimatta sen saaminen käyttövalmiiksi on edelleen ajankohtaista. Ja se pitää tehdä mahdollisimman pian, Saarinen sanoo.

Eduskunnan perustuslakivaliokunnan esitykseen sisältyy mahdollisuus edellyttää koronapassin esittämistä esimerkiksi yleisötilaisuuksiin osallistuvilta tai sisäliikuntatiloihin saapuvilta ihmisiltä.

Koronapassin tarkistaminen vaatii teknisiä ratkaisuja

Liikunta- ja hyvinvointiyritys Fressin toimitusjohtajan Hannu Välikosken mukaan koronapassin käyttöönotossa pohdituttavat muun muassa tekniset kysymykset.

– Emme ole tehneet (käytöstä) vielä lopullista päätöstä. Täytyy myös miettiä, miten passin tekninen toteutus olisi tällä aikataululla mahdollista, jotta asiakaspalveluun ei synny pullonkaulaa.

Välikoski uskoo, että tuleva päätös koronapassista tulee olemaan koko toimialan yhteinen.

– Yrittäjien alajärjestössä pohditaan näitä kysymyksiä. Uskoisin, että ainakin suurimpien toimijoiden kesken vedämme yhteisen linjan, hän kertoo.

Ravintolakonserni Noho Partnersilla on tarpeen vaatiessa valmiudet ottaa koronapassi nopeastikin käyttöön, kertoo toimitusjohtaja Aku Vikström. Hän kertoo, että reilu kuukausi sitten käytäntöä testattiin Noho Partnersin ravintolassa yhdessä Helsingin kaupungin kanssa. Käytäntö on tuttu muun muassa Tanskasta sekä eräistä muista Euroopan maista.

– Koronapassia varten on henkilökuntaa, jotka ottavat skannerilla koodin ravintolaan tullessa. Samalla tavalla kuin narikassa maksetaan pääsymaksu.

Vikström kertoo, että koronapassit tulevat käyttöön niin Noho Partnersin ravintoloihin kuin yökerhoihinkin, mikäli rajoitukset koventuisivat. Hänen mukaansa rajoituksien pidentämistä tärkeämpää on kuitenkin rokotekattavuuden nostaminen.

Lippuyhtiö Tiketin toimitusjohtaja Mirva Merimaa tietää kertoa, että passin lukemisen tekniset ratkaisut ovat jotakuinkin maalissa.

– Tekninen viilaus koronapassin tietojen tunnistamiseen pääsylippujen tarkastamisen yhteydessä on jo tehty. Tarvitaan enää tämän käyttöön lupa, jonka antaisi käsittääkseni Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL), yrittäjä Merimaa sanoo STT:lle.

Hänen mukaansa keskeinen asia koronapassin tarkastuksessa on tietoturva.

– Mitään passin tietoja ei saa tallentua minnekään. Lukijalaite näyttää ainoastaan sen, onko passi ok vai ei.

Passin vaikutukset yhdenvertaisuuteen pohdituttavat toimijoita

Kallioniemen mukaan on hankalaa arvioida, karsisiko koronapassi pois lätkäotteluista merkittävästi yleisöä – joko siitä syystä, että passivaatimus heitä ärsyttäisi tai siksi, että tulija ei olisi passia saanut.

Saarinen mainitsee kolikon vastapuolen: koronapassi saattaa lisätä osalla tapahtumayleisöstä turvallisuuden tunnetta.

Saarinen painottaa, että koronapassilla tai sitä koskevalla lailla ei saa olla vaikutuksia siihen, millaisia rajoituksia mahdollisesti vastedes terveyssyistä asetetaan.

– Rajoituksia ei voida määrätä ikään kuin kaiken varalta, ajatella niin, että passillahan niistä sitten pääsee kukin eroon. Rajoituksia saa harkita vain silloin kun on äärimmäinen pakko.

Noho Partnersin Vikström nostaa koronapassin ongelmaksi rokottamattomien ihmisten halun päästä ravintolaan.

– Silloin käydään keskustelua yhdenvertaisuudesta, mutta keskusteluun on hyvä tuoda myös se, että ei sekään ole yhdenvertaista, että koronarajoitusten myötä ihmisten mahdollisuutta elinkeinon harjoittamiseen ja työn tekemiseen rajoitetaan, Vikström sanoo.

Fressin Välikosken mukaan yhteiskunnallinen keskustelu rokottamisen ja rokotevastaisuuden välillä herättää keskustelua eri yrityksissä.

– Mikään yritys ei halua sellaisen keskustelun keskipisteeksi. Siksi toivomme, että yhteiskunnallisesti on riittävän selkeät linjat.