Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta ja saat parasta keskisuomalaista uutispalvelua.

Kiinassa 23 uutta koronatartuntaa – kolmessa kaupungissa liikkumisrajoituksia, rajoitusten piirissä miljoonia ihmisiä

STT–AFP

Kiinassa on määrätty koronarajoituksia kolmeen kaupunkiin. Rajoitusten piirissä kodeissaan pysyttelee noin kuusi miljoonaa ihmistä.

Maassa on raportoitu pieniä koronatartuntapesäkkeitä ainakin yhdessätoista provinssissa. Nyt asetetut liikkumisrajoitukset koskevat Lanzhoun, Ejinin ja Heihen kaupunkeja.

Paikallisviranomaisten mukaan Heihen asukkaat eivät saa poistua kaupungista muuten kuin hätätilanteessa. Lisäksi viranomaiset ovat aloittaneet kaupungin noin 1,6 miljoonan asukkaan koronatestaamisen ja tartunnan saaneiden lähipiirin jäljittämisen.

Kiinassa raportoitiin torstaina 23 uutta kotimaasta alkunsa saanutta koronavirustartuntaa. Tartunnoista yksi raportoitiin rajoitusten piirissä tiistaista saakka olleessa Lanzhoussa ja seitsemän Ejinissä.

Koronatartunnat ja tartuntaryppäät ovat maassa nyt erityisessä syynissä Pekingissä helmikuussa järjestettävien talviolympialaisten vuoksi.

Kommentoi

Mainos: Keskisuomalainen

Monipuoliset sisältömme odottavat sinua!

| Päivitetty

Mistä tänään puhutaan?

Uutiskirjeen tilaajana saat joka päivä toimituksen valitsemat kärkiuutiset - tilaa nyt!

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut