Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

AlfaTV:n osakeanti ylimerkittiin – tavoitteena kattava uutistoiminta

Televisiokanava AlfaTV kertoo, että yhtiön osakeanti ylimerkittiin ja kolmen miljoonan euron tavoite rikottiin. Televisiokanava sai noin 1 700 uutta omistajaa.

– Toivotamme AlfaTV:n uudet omistajat tervetulleiksi asia- ja kulttuurikanavan, median muutoksentekijän kyytiin. Kansalaisten ja sijoittajien innostus antaa meille tekijöille vauhtia, kertoo AlfaTV:n vastaava päätoimittaja Hannu Haukka tiedotteessa.

Hänen mukaansa AlfaTV elää uudistus- ja kehitysvaihetta tavoitteenaan kattava uutistoiminta ja asiaohjelmien jatkaminen. Lisäksi yhtiö esittää muun muassa viihde- ja luonto-ohjelmia.

AlfaTV kertoo tavoittavansa viikoittain 1,2 miljoonaa katsojaa kautta koko Suomen. Kanava hyväksyttiin lokakuussa Julkisen sanan neuvoston (JSN) jäseneksi.