Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Yhdysvaltain Nasa lykkää miehitettyjä kuulentoja vuoteen 2025 tai myöhemmäksi

Yhdysvaltain avaruushallintovirasto Nasa ilmoittaa lykkäävänsä suunniteltua miehitettyä kuulentoaan aikaisintaan vuoteen 2025. Lykkäystä tehtävälle tuli vähintään vuoden verran, sillä Artemis-ohjelman oli määrä toteutua vuonna 2024.

Alkuperäinen aikataulu päätettiin entisen presidentti Donald Trumpin kaudella. Ohjelmaa ovat hidastaneet useat viivästykset laitteiston kehityksessä. Lisäksi etenemistä on hidastanut miljardööri Jeff Bezosin Blue Origin -yhtiön nostama oikeusjuttu, jonka Nasa voitti viime viikolla.

Blue Origin haastoi Nasan oikeuteen hävittyään tarjouskilpailun Elon Muskin SpaceX -yhtiölle.

– Menetimme liki seitsemän kuukautta käräjöintiin, ja se on todennäköisesti lykännyt ensimmäistä ihmislaskeutumista aikaisintaan vuoteen 2025, Nasan johtaja Bill Nelson kertoi toimittajille tiistaina.

Nelsonin mukaan Nasa on kuitenkin tehnyt selvää edistystä ja viittasi siihen, että tehtävässä käytettävä Orion-miehistöalus on kiinnitetty valtavan SLS-avaruusraketin nokkaan Kennedyn avaruuskeskuksessa Floridassa.