Sisäministeriö on aloittanut lainvalmistelun, jolla puututaan verkossa levitettävään terroristiseen sisältöön. Tavoitteena on sisällyttää aiheesta annettu EU:n asetus osaksi kansallista lainsäädäntöä.
EU-asetuksella pyritään parantamaan mahdollisuuksia tunnistaa ja poistaa verkkosisältöä, joka yllyttää terroristisiin tekoihin.
Asetus velvoittaa internetpalvelun tarjoajat suojaamaan aktiivisesti palvelunsa terroristisen sisällön levittämistä vastaan. Internetpalvelun tarjoajalla tarkoitetaan esimerkiksi sosiaalisen median verkkoalustoja kuten Facebookia ja Twitteriä, mutta myös pienempiä toimijoita.
EU-asetusta aletaan soveltaa kesäkuussa 2022. Siihen mennessä jokaisen jäsenvaltion on nimettävä yksi tai useampi toimivaltainen viranomainen, jonka tehtäväksi tulee antaa määräys terroristisen verkkosisällön poistamisesta, arvioida poistamisen tarvetta, valvoa erityistoimenpiteiden toteuttamista sekä määrätä seuraamuksia.
Näillä viranomaisilla on valtuudet velvoittaa internetpalvelujen tarjoajia poistamaan terroristinen sisältö tai estämään pääsy siihen palveluissaan.
Asetus koskee yleisölle tietoa levittäviä palveluntarjoajia, jotka toimivat EU:n alueella riippumatta siitä, missä niiden päätoimipaikka sijaitsee.