Helsingin opetusviraston miljoonapetos lähti purkautumaan poliisin vihjesähköpostiin lokakuussa 2016 tulleesta nimettömästä vihjeestä, kertoo MTV Uutiset.
MTV:n mukaan viesti oli hyvin yksityiskohtainen, ja siinä mainittiin viraston tietohallintopäällikön Hannu Suoniemen nimi.
– Vihjeestä pystyi päättelemään, ettei kyse ole ulkopuolisen tekemistä havainnoista. Helsingin kaupungille oli sen mukaan tilattu laitteita laitetoimittajalta, joka ei ollut kaupungin sopimustoimittaja. Siinä kerrottiin henkilökin, joka oli päätöksiä tehnyt ja se, että kaikki laitteet eivät olleet tulleet kaupungin käyttöön, rikostarkastaja Ismo Siltamäki kertoi MTV:n Rikospaikka-ohjelmassa.
Poliisi ryhtyi selvittämään asiaa yhdessä Helsingin kaupungin kanssa. MTV:n mukaan jo esiselvityksessä pystyttiin toteamaan, etteivät Suoniemen junailemat laitehankinnat ole menneet hankintamenettelysäännösten mukaan.
MTV:n mukaan tästä alkoi yksi suurimmista korruptiotutkinnoista. Suoniemi tilasi kymmenen vuoden aikana opetusviraston laskuun miljoonilla euroilla erilaisia tietoteknisiä laitteita, mutta laitteet eivät koskaan päätyneet koulujen käyttöön vaan Suoniemi toimitti ne eteenpäin myyntiin ja välitettäviksi yksityishenkilöille.
Kokonaisvahingot olivat lähes yhdeksän miljoonaa euroa ja rikoshyöty oli epäilyjen mukaan miljoonia euroja.
Hannu Suoniemi tunnusti rikokset ja sai vastineeksi lievennystä tuomioonsa. Maaliskuussa 2021 Suoniemi tuomittiin törkeästä petoksesta ja törkeästä virka-aseman väärinkäyttämisestä kolmen vuoden ja kolmen kuukauden vankeuteen.