Kittilässä matkailuun liittyviä tartuntaketjuja – Suomessa on raportoitu 1 676 uutta koronatartuntaa

Lapissa Kittilässä on havaittu matkailuun liittyviä tartuntaketjuja, kertoo Kittilän kunta tiedotteessaan. Sen mukaan tartuntaketjut näyttävät liittyvän matkailuun, mutta tartunnat ovat kuitenkin todennäköisesti kotimaista alkuperää. Kunta kertoo, että Kittilän tartuntamääriin heijastuvat nyt koko maan tartuntatilanne ja alkanut matkailukausi. Kittilässä sijaitsee suosittu Levin hiihtokeskus.

Kittilän koronatilanteen kerrotaan huonontuneen nopeasti viime viikon loppupuolella. Tiedotteen mukaan Kittilässä on havaittu viikon aikana 37 koronatartuntaa, joista 13 ulkomaalaisilla matkailijoilla. Kolme tartuntaa on todettu kotimaisilla matkailijoilla. Kittilässä on noin 6 400 asukasta.

Lapin sairaanhoitopiirissä kahden viikon ilmaantuvuus sataatuhatta asukasta kohden on 365.

Suomessa on raportoitu 1 676 uutta koronavirustartuntaa, kertoi Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) tiistaina. Tämä on noin 130 tartuntaa enemmän kuin viikko sitten tiistaina.

Kahden viime viikon aikana on raportoitu noin 19 400 koronatartuntaa, mikä on noin 4 000 tartuntaa enemmän kuin tätä edeltäneiden kahden viikon aikana.

Pirkanmaalla joka kuudennella testatulla korona

Viruksen valtakunnallinen ilmaantuvuus on 349 todettua tartuntaa sataatuhatta asukasta kohden kahdelta viime viikolta. Tätä edeltäviltä kahdelta viikolta ilmaantuvuusluku oli 277.

Alueellisesti koronaviruksen ilmaantuvuudessa on suuria eroja. Suhteessa väkilukuun tartuntoja on raportoitu eniten Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä, jossa ilmaantuvuusluku kahdelta viime viikolta on 733. Seuraavaksi eniten tartuntoja suhteessa asukaslukuun on Pirkanmaan (482) ja Helsingin ja Uudenmaan (430) sairaanhoitopiireissä.

Etelä-Savon sairaanhoitopiiri (Essote) siirtyy leviämisalueeksi, kertoo alueen koronakoordinaatioryhmä. Päätös koskee kaikkia Essoten alueen yhdeksää kuntaa.

Pirkanmaalla koronatartunnan lähde selvisi viime viikolla vain noin puolessa tartunnoista, kertoo Pirkanmaan sairaanhoitopiiri. Samalla noin joka kuudennella testatulla on todettu koronavirus. Sairaanhoitopiirin tiedotteen mukaan positiivisten testien osuus viikon ajalta on 16,8 prosenttia. Joulukuun alussa positiivisten testien osuus koko maassa oli sosiaali- ja terveysministeriön mukaan reilut kuusi prosenttia. Pirkanmaan sairaanhoitopiiri kertoo myös, että erikoissairaanhoito ja perusterveydenhuolto ovat kuormittuneita koronapotilaiden hoidon vuoksi.

Pienintä koronaviruksen ilmaantuvuus on Pohjois-Karjalan (57) sairaanhoitopiirissä ja Keski-Pohjanmaalla (64). Luvut ovat pyöristettyjä.

Nyt otetaan ennen muuta kolmansia rokoteannoksia

Eilisen jälkeen kolmansia koronarokoteannoksia on annettu noin 10 000 annosta enemmän kuin ensimmäisiä ja toisia rokoteannoksia yhteensä. Annettujen ensimmäisten rokoteannosten määrä kasvoi noin 1 600:lla ja toisten noin 1 900:lla, kun taas kolmansia annoksia annettiin noin 13 500 kappaletta.

Kolme koronarokotetta ottaneita on Suomessa nyt noin 537 500 eli 11 prosenttia 12 vuotta täyttäneestä väestöstä. Toisen koronarokoteannoksen ottaneita on Suomessa nyt noin 82,8 prosenttia 12 vuotta täyttäneistä. Ensimmäisen rokoteannoksen on ottanut noin 87,3 prosenttia samassa ikäryhmässä.

Uusia koronavirukseen liittyviä kuolemantapauksia on raportoitu tänään kaksi. Yhteensä koronaviruksen aiheuttamaan tautiin on kuollut koko pandemian aikana Suomessa 1 444 ihmistä.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut