Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Enemmistö pitää koronasuojautumista tarpeellisena vielä rokotusten jälkeen – Tilastokeskuksen kyselyn perusteella ensimmäisiä rokotuksia olisi otettu virallisia lukuja enemmän

Kolme viidestä suomalaisesta pitää suojautumista koronaviruksen leviämiseltä tarpeellisena vielä rokotusten jälkeen. Asia selviää Tilastokeskuksen tuoreesta Kansalaispulssi-kyselystä.

Suojautumista koronalta piti tarpeellisena useampi vastaaja kuin edellisessä vastaavassa kyselyssä marraskuussa. Tuolloin noin puolet vastanneista piti suojatoimia tarpeellisina vielä kahden rokotteen jälkeen. Kyselyssä koronasuojautumisella tarkoitettiin muun muassa kasvomaskien käyttämistä ja turvavälien pitämistä muihin ihmisiin.

Tilastokeskus on valtioneuvoston toimeksiannosta toteuttanut koronatilanteeseen liittyvää kyselytutkimusta huhtikuusta 2020 alkaen. Kysely toistetaan kolmen viikon välein. Viimeisimpään kyselyyn joulukuun alkupuolella vastasi 1 200 iältään 15–74-vuotiasta suomalaista.

Kyselyn vastaajista useampi kuin yhdeksän kymmenestä kertoi ottaneensa vähintään yhden koronarokotteen. Määrä on pysynyt likipitäen samana kaikissa Kansalaispulssi-kyselyissä vähintään syyskuun puolivälistä saakka.

Osuus on ristiriidassa virallisten rokotuslukujen kanssa. Tuoreimpien tietojen mukaan hieman alle 88 prosenttia 12 vuotta täyttäneistä suomalaisista on ottanut vähintään yhden koronarokotteen.

Tilastokeskus tarjoaa selitykseksi rokotettujen määrän ylikorostumista tutkimukseen osallistumisessa. Rokotetut olisivat siis vastanneet kyselyyn rokottamattomia hanakammin.

Viranomaisten koronaviestintä parantunut

Kyselyn perusteella Suomen viranomaisten koronaviestintä on kolmessa viikossa parantunut. Kehitystä oli tapahtunut kaikilla kuudella mittarilla, joilla viestintää oli pyydetty kyselyssä arvioimaan.

Eniten oli petrannut mielikuva viranomaisviestinnän luotettavuudesta. Edellisessä kyselyssä koronaviestinnän koki luotettavaksi 56 prosenttia vastaajista, kun tuoreimmassa katsauksessa osuus oli noussut 66 prosenttiin.

Vähiten kiitosta yleisöltä sai viestinnän nopeus. Vastaajista hieman useampi kuin kaksi viidestä koki, että sanapari "reagoinnin nopeus" kuvasi koronaviestintää hyvin tai melko hyvin.

Kyselytutkimuksesta käy myös ilmi, että suomalaiset kokevat noudattavansa viranomaisohjeita itse paremmin kuin muut. Vastaajista useampi kuin yhdeksän kymmenestä kertoi noudattaneensa ohjeita vähintään melko hyvin koko koronakriisin ajan.

Kun kysyttiin, kuinka hyvin muut ihmiset vastaajien mielestä olivat noudattaneet ohjeita, olivat arviot synkempiä. Hieman yli puolet koki, että muut olivat noudattaneet annettuja ohjeita hyvin tai melko hyvin.