Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

STM jakaa avustuksia hyvinvointialueiden ict-infrastruktuuriin

Sosiaali- ja terveysministeriö (STM) kertoo jakavansa valtionavustuksia hyvinvointialueiden ict-infrastruktuurin ja tietojärjestelmien muutoksiin. Avustusten määrä on noin 200 miljoonaa euroa, ja ne jaetaan vuosille 2021–2025.

Avustusten ensisijaisena tavoitteena on varmistaa hyvinvointialueiden, Helsingin kaupungin ja Hus-yhtymän häiriötön toiminta sekä palvelujen jatkuvuus, kun sosiaali- ja terveydenhuolto ja pelastustoimen järjestämisvastuu siirtyy hyvinvointialueille vuodesta 2023 alkaen.

Lisäksi vuoden 2021 määrärahasta myönnettiin esivalmisteluavustusta kuudelletoista alueelle yhteensä lähes 16 miljoonaa euroa.

STM kertoo, että sote-ministerityöryhmän tekemän linjauksen mukaisesti hyvinvointialueiden mahdollista lisärahoitustarvetta arvioidaan täytäntöönpanon edetessä ja siihen varaudutaan lisätalousarvioesityksissä vuonna 2022.