Uuden tutkimuksen mukaan lentomelun terveyshaitat ovat voineet vähentyä koronaepidemian aikana.
Seurantatutkimukseen osallistuneiden lentomelualtistus pieneni äkillisesti vuonna 2020, kun lentoliikenne käytännössä keskeytyi koronapandemian takia. Melun vähentyminen johti verenpaineen laskuun, minkä lisäksi osallistujien valtimoissa havaittiin suotuisia muutoksia.
Pitkäaikainen altistuminen lentomelulle nostaa verenpainetta ja jäykistää valtimoita, mutta haitat myös korjaantuvat, jos melualtistus vähentyy.
Hypertension-lehdessä julkaistussa tutkimuksessa tämä havaittiin potilailla, joita on seurattu vuodesta 2015. Viiden vuoden seurannan aikana verenpainelukemat kohosivat jatkuvalle lentomelulle altistuvilla, mutta ei verrokeilla, jotka eivät kärsineet lentomelusta. Tutkimukseen osallistui 74 pitkäaikaiselle lentomelulle altistuvaa ja 75 verrokkia.