Saksan automyynti romahti viime vuonna alimmalle tasolleen sitten Saksojen yhdistymisen vuonna 1990. Vuonna 2021 Euroopan suurimmassa kansantaloudessa rekisteröitiin noin 2,6 miljoonaa ajoneuvoa, kymmenesosan vähemmän kuin edellisvuonna.
Autokauppa lähti Saksassa jyrkkään laskuun jo vuonna 2020 koronaviruspandemian puhkeamiseen liittyen, pudoten 19 prosentilla.
Saksan kansantalouden kruununjalokivenä pidetty autoteollisuus on hyytynyt kansainvälisten toimitusketjujen yskinnän vuoksi. Pula puolijohdekomponenteista pakotti tuotannon osin sammuksiin. Nämä osat ovat keskeisiä kaikenlaisten nykyaikaisten autojen valmistuksessa, eivät vain sähköautojen.
Helpotusta tilanteeseen ei saatu edes vuoden lopusta, sillä joulukuussa myynti oli 26,9 prosenttia miinuksella edellisvuodesta, ollen jo kuudes perättäinen kuukausi pakkasen puolella.
Kasvua nähtiin ainoastaan sähköautojen myynnissä, joka nousi yli 83 prosentilla viime vuonna. Sähköautoja myytiin yli 350 000 kappaletta ja niiden osuus kaikista myydyistä ajoneuvoista oli 13,6 prosenttia.