Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) esittää anniskelupainotteisten baarien, pubien, karaokebaarien ja yökerhojen täyssulkua kolmen viikon ajaksi.
Asia käy ilmi THL:n tiistaina sosiaali- ja terveysministeriölle (STM) antamasta lausunnosta.
THL arvioi, että nykyisessä edelleen heikentyvässä epidemiatilanteessa merkittävän riskitason ravintoloiden täyssulku voisi hillitä epidemian kiihtymistä ja sairaalahoidon kuormituksen kasvua.
– Suurin hyöty ravitsemisliikkeiden täyssulusta olisi saatavilla anniskeluun keskittyvissä ravintoloissa ja yökerhoissa, ja näin THL suosittelee täyssulkua ensisijaisesti näissä ravitsemisliikkeissä erityisesti kaikkein korkeimman ilmaantuvuuden alueilla, THL arvioi lausunnossaan.
Koska leviämisalueiden tunnusmerkit täyttyvät Suomen kaikilla 21 alueella, on ravintolasululle THL:n mukaan yhtäläiset perusteet koko maassa.
THL luokittelee baarien, pubien, karaokebaarien ja yökerhojen sisätilat merkittävän riskitason tiloiksi tartuntariskin ja leviämisriskin näkökulmasta. Sen sijaan henkilöstöravintolat ja ruokaravintoloiden sisätilat määritellään vähäisen riskin ympäristöiksi. Ajankohtaista tietoa ravintoloihin jäljitetyistä tartuntaketjuista ei ole nykyisten voimassa olevien rajoitusten ajalta.
Kolmen viikon sulkutila voi THL:n mukaan kuitenkin osoittautua myös liian lyhyeksi ja vaatia jatkoa. Sulku olisi THL:n mukaan tärkeää saada mahdollisimman nopeasti voimaan.
Lainsäädäntö yhä vaiheessa
Hallitus on pyytänyt STM:ää ja työ- ja elinkeinoministeriötä valmistelemaan lakimuutosta, jotta täyssulku olisi mahdollista. Ravintoloiden täyssulku toteutettiin vuonna 2020 poikkeusolojen vallitessa, mutta nyt se yritettäisiin toteuttaa ilman poikkeusoloja kokonaan uudella lainsäädännöllä.
Työministeri Tuula Haatainen (sd.) arvioi viime viikolla, että jos ravintoloiden täyssulkuun päädytään, sitä koskevan lainsäädännön valmistelu veisi ainakin pari viikkoa lausuntokierroksineen ja eduskuntakäsittelyineen.
Eduskunta on tällä hetkellä istuntotauolla.
Pääministeri Marin: Kaikkeen pitää varautua
Pääministeri Sanna Marin (sd.) piti viime lauantaina Ylen Ykkösaamun haastattelussa mahdollisena, että hallitus tekee päätöksen ravintoloiden sulkemisesta kokonaan. Marin kommentoi asiaa sanomalla, että kaikkeen pitää varautua.
Hallituksen koronaministerityöryhmä kertoi perjantaina keskustelleensa ravintoloiden sulkemisesta koko maassa koronaviruksen leviämisen estämiseksi. Päätös asiasta edellyttää hallituksen mukaan vielä lisäselvityksiä.
– Tämän osalta tehdään selvitystyötä, mitä lainsäädäntöpolkua etenisimme, jos meidän on tarpeen antaa eduskunnalle esitys täyssulusta. Mikäli tuollaisen esityksen antaisimme, siinä vaiheessa tietenkin korvausten pitäisi olla osa tätä kokonaisuutta. Tätä tulemme käymään ensi viikolla tarkemmin läpi, Marin sanoi Ykkösaamussa.
Myös valtiovarainministeri Annika Saarikko (kesk.) piti lauantaina ravintoloiden täyssulkua mahdollisena vaihtoehtona. Saarikko muistutti, että hallituksen periaatteena on ollut se, että aikuisväestöön kohdistetaan rajoituksia ennemmin kuin lapsiin ja nuoriin.
– Täyssulku on korkean kynnyksen takana ja on lainsäädännöllisesti vaativa, mutta en voi sulkea sitä pois. Huomautan kuitenkin, että ravintola-alaan kohdistuu jo nyt todella merkittäviä rajoituksia, Saarikko sanoi STT:lle.
– Tällaista päätöstä ei voi sulkea pois, jos tautitilanne merkittävästi huononee, Saarikko jatkoi.
Aukioloa koskevat rajoitukset kiristyivät juuri
Hallituksen asettamat ravintoloiden aukioloaikoja entisestään kiristävät rajoitukset tulivat voimaan keskiviikkona. Jatkossa kaikki ravintolat tulee sulkea kello 18. Anniskelu päättyy klo 17. Uusi aukiolorajoitus on voimassa kuun loppuun. Rajoitukset eivät koske henkilöstöravintoloita tai noutoruoan myymistä.
Rajoitukset ovat voimassa kaikilla leviämisalueilla eli kaikissa Suomen maakunnissa. Rajoitus koskee myös ravintoloita, jotka eivät anniskele alkoholijuomia.
Myös asiakaspaikkojen määrää rajataan. Lisäksi koronapassin käytön rajoituksia jatketaan tammikuun loppuun. Käytännössä tämä tarkoittaa, että koronapassia ei voi käyttää vaihtoehtona alueellisille rajoituksille.
THL:n lausunnosta uutisoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat .