Venäjä syyttää Yhdysvaltoja ja Natoa Ukrainan kriisin kärjistämisestä

Venäjä syytti maanantaina Yhdysvaltoja ja sotilasliitto Natoa jännitteiden kasvattamisesta Ukrainan kriisissä ja kertoi samalla vahvistavansa puolustustaan Itä-Euroopassa.

Kremlin edustajan Dmitri Peskovin mukaan Yhdysvallat ja Nato nostavat jännitteitä sekä "informaatiohysterialla että konkreettisilla toimilla". Peskovin mukaan on olemassa erittäin suuri riski, että Ukrainan joukot hyökkäävät maan itäosan separatistijoukkojen kimppuun.

– Ukrainan viranomaiset ovat keskittämässä suuria määriä joukkoja ja aseita itsenäisiksi julistautuneiden tasavaltojen rajoille. Tällainen keskittäminen kertoo valmistautumisesta hyökkäykseen, Peskov sanoi.

Peskov sanoi Venäjän odottavan kirjallisia vastauksia turvallisuusehdotuksiinsa Yhdysvalloilta, minkä jälkeen se päättää, mihin toimiin ryhtyy. Peskov ei sulkenut pois mahdollisuutta, että Venäjän presidentti Vladimir Putin ja Yhdysvaltain presidentti Joe Biden keskustelisivat asioista uudelleen.

– Mitään ei voida sulkea pois, jos sellainen tarve tulee, hän sanoi.

Nato pohtii joukkojen ja kaluston lähettämistä

Nato kertoo jäsenmaidensa olevan valmiita lähettämään vahvistuksia sotilasliiton itäisiin jäsenmaihin. Tiedotteen mukaan muun muassa Tanska on lähettämässä fregatin Itämerelle ja neljä F-16-hävittäjää Liettuaan ja Hollanti kaksi F-35-hävittäjää Bulgariaan. Ranska on puolestaan valmiudessa lähettää joukkoja Romaniaan.

Amerikkalaisten medialähteiden mukaan presidentti Bidenin hallinto harkitsee 1 000–5 000 sotilaan lähettämistä Naton vahvistukseksi. Päätöstä ei ole vielä tehty, mutta joukot voisivat asettua mahdollisesti Romaniaan tai Puolaan.

Nato aloitti tänään Välimerellä aiemmin suunnitellun suuren sotaharjoituksen , johon osallistuu muun muassa lentotukialus Harry Truman.

Diplomaattien perheenjäseniä käsketty lähtemään Kiovasta

Yhdysvallat, Britannia ja Australia ovat käskeneet diplomaattiensa perheenjäsenet poistumaan Kiovasta. Ranska puolestaan on kehottanut kansalaisiaan välttämään tarpeettomia matkoja Ukrainaan.

Yhdysvaltain ulkoministeriö on myös ohjeistanut kansalaisiaan olemaan matkustamatta Venäjälle. Sunnuntaille päivätyssä matkustustiedotteessa ohjetta perustellaan jännitteisellä tilanteella ja yhdysvaltalaisiin mahdollisesti kohdistuvalla häirinnällä.

Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi kehotti maanantaina EU:ta pysymään yhtenäisenä Venäjän mahdollisen Ukrainaan hyökkäyksen edessä, kertoi presidentin toimisto.

Mainos: Jyväskylän kaupungin liikuntapalvelut

Mainos: RTV Jyväskylä

Etusivulla nyt

Mainos: Keskisuomalainen

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Uutiskirjeen tilaajana saat joka päivä toimituksen valitsemat kärkiuutiset - tilaa nyt!

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut