Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Pekingin olympiakuplan tietoturva huolettaa kyberturvallisuusasiantuntijoita – useat kisajoukkueet matkustavat valvonnan suurvaltaan kertakäyttöpuhelimet mukanaan

Helmikuun alkupäivinä käynnistyvät Pekingin talviolympialaiset ovat Kiinalle myös suuri julkisuusponnistus, kun se pyrkii järjestämään terveysturvallisen suurtapahtuman tiiviin koronakuplan avulla. Kiinan vakavien ihmisoikeusongelmien synnyttämien diplomaattisten boikottien lisäksi julkisuuskuvaa tahraavat muun muassa huolet urheilijoiden ja muun kisaväen tietoturvasta.

Pekingin kisakupla on fyysisesti muusta maasta eristetty alue, jossa olevaa kisaväkeä edellytetään lataamaan myös seurantasovellus koronaviruksen varalta. Kisojen edellä kyberturvallisuusasiantuntijat ovat nostaneet esille koronasovelluksen tietoturvaan liittyviä ongelmia.

Toronton yliopiston tutkijat kertoivat löytäneensä sovelluksen salauksesta "yksinkertaisen, mutta hyvin vahingollisen" virheen, jonka kautta voisi vuotaa henkilökohtaisia terveystietoja tai esimerkiksi ääniviestejä.

Tutkijaryhmä lähestyi tietoturvahuolensa kanssa kiinalaisia kisajärjestäjiä, mutta he eivät ole saaneet vastausta.

– Kiina on aiemminkin heikentänyt salausteknologioita mahdollistaakseen poliittisen sensuurin ja valvonnan. On syytä kysyä, johtuvatko tämän sovelluksen salausongelmat valvontaan kytkeytyvästä tarkoituksellisesta sabotaasista vai sovelluksen kehittäjän huolimattomuudesta, tutkijaryhmään kuuluva Jeffrey Knockel kirjoitti kannanotossa.

Myös australialainen Internet 2.0 -yhtiö varoitti, että kisaisäntien tarjoama sovellus ja VPN-erillisverkko voivat kerätä käyttäjien dataa heidän tietämättään.

"Harvinainen mahdollisuus kyberrikokselle"

Pekingissä olympialaisten organisointikomitea torjui uutistoimisto AFP:lle väitteet kyberuhista. Kisajärjestäjän mukaan väitteissä ei ole perää ja huolet ovat turhia.

Myös Kansainvälinen olympiakomitea KOK asettui puolustamaan kisajärjestäjää. KOK:n mukaan kaksi kyberturvallisuusryhmää – joita se ei nimennyt – arvioivat sovelluksen löytämättä kriittisiä haavoittuvuuksia.

Kisaisäntien ja olympiaorganisaation tietoturvavakuuttelu ei ole purrut kaikkialla. Esimerkiksi Yhdysvallat, Kanada ja Australia ovat ohjeistaneet urheilijoitaan jättämään henkilökohtaiset matkapuhelimet kotimaahan ja matkustamaan Kiinaan kisamatkan jälkeen hävitettäviksi tarkoitettujen niin sanottujen kertakäyttöpuhelimien kera.

– Olemme muistuttaneet kaikkia Kanadan joukkueen jäseniä, että olympialaiset ovat yhtäaikaisesti harvinaislaatuinen mahdollisuus kyberrikokselle, Kanadan olympiakomitea sanoi lausunnossaan.

Euroopassa samanlainen ohjeistus on tiettävästi annettu kisajoukkueille myös Britanniassa, Belgiassa, Hollannissa ja Ruotsissa, jossa maan olympiakomitea ilmoitti hankkivansa 250 urheilijalle ja kisajoukkueen johtajille Pekingissä käytettävät puhelimet.

Uutistoimisto Bloombergin mukaan kisojen tietoliikenneinfrasta vastaavat muun muassa Huawei , China Unicom ja Iflytek , joista jokainen on joko talouspakotteiden tai kaupankäyntikiellon kohteena Yhdysvalloissa. Bloombergin mukaan ainakin Australia aikoo järjestää Pekingin kuplaan oman langattoman verkkoyhteyden, jota kisajoukkue voi käyttää tietyillä alueilla.

Suomikin ohjeistaa kakkospuhelimien käyttöön

Kisojen tietoturvaan on kiinnitetty huomiota myös Suomen Olympiakomiteassa. Pekingiin lähteville urheilijoille on laadittu tietopaketti, jossa on suosituksia myös tietoturva-asioista. Olympiakomitean viestintäjohtaja Mika Norosen mukaan tietoturva-asioissa on kuultu asiantuntijoita ja hyödynnetty muun muassa suojelupoliisin ja Kyberturvallisuuskeskuksen julkisia materiaaleja.

– Me annamme suosituksia ja jokainen käyttää omaa harkintaa, se on meidän toiminnan lähtökohta, Noronen sanoo STT:lle.

Olympiakomitea suosittelee Norosen mukaan jättämään Suomeen sellaiset mobiililaitteet, joita ei välttämättä tarvita matkan päällä. Kilpailijoita on ohjeistettu mahdollisuuksien mukaan ottamaan mukaan vanhempi puhelin tai tietokone, joka ei ole Suomessa päivittäisessä käytössä.

– Ettei laitteen rikkoutuessa tai hävitessä mene paras rauta hukkaan, mutta myös tietoturvasyistä, että kotimaassa olisi tallessa sitten puhtaat laitteet ja puhtaat tiedostot, Noronen kertoo.

Ruotsin kaltaisia puhelinostoja Suomessa ei ole kuitenkaan aikomus tehdä.

Norosen mukaan Kiinaan liittyvät haasteet ovat tiedossa, mutta kisojen tietoturvaolosuhteet eivät hänen mukaansa dramaattisesti eroa muista kisoista, joissa suomalaisurheilijat ovat viime vuosina mitelleet.

– Tämähän koskee kaikkia maita ja KOK:sta lähtien kaikkia kisoihin osallistuvia organisaatioita. Tietoturvakysymykset on syytä ottaa vakavasti, mutta todellisia ratkaisuja mahdollisiin ongelmiin voidaan saada aikaan vain yhdessä rintamassa KOK:n johdolla.

Rajaton internet ei osoita valvonnan puutetta

Kansainvälinen olympiakomitea on vakuutellut, että kisakuplassa olevilla on rajaton pääsy internetiin, mitä voidaan pitää poikkeuksellisena tilanteena sensuurin ja digivalvonnan suurvallassa. Kiina on tosin aikaisemminkin puhkonut aukkoja "suureen palomuuriinsa" suurten kansainvälisten tapahtumien yhteydessä.

Käytännössä muualla Kiinassa sensuroiduille sivustoille, kuten sosiaalisen median palveluihin Facebookiin ja Twitteriin sekä suurille kansainvälisille uutissivustoille, pääsee kisaväelle tarjottavien paikallisten mobiililiittymien tai langattoman verkon avulla.

Myös wifi-verkot voivat olla tietoturvauhka käyttäjälleen. Internet 2.0 -yhtiön perustajajäsen Robert Potter sanoo, ettei valvontayhteiskunnassa ole urheilijoita koskevia poikkeussääntöjä.

– Se että ei sensuroida, ei tarkoita, että ei tarkkailla. En tiedä ketään Kiinassa ollutta, joka ei olisi joutunut jonkinasteisen elektronisen valvonnan kohteeksi, Potter sanoo uutistoimisto AFP:lle.

Boikotointia ja huoli tennistähdestä

Olympialaisten alla esiin ovat nousseet myös Kiinan ihmisoikeusongelmat koskien esimerkiksi Xinjiangin uiguurien sortotoimia.

Ihmisoikeustilanteen vuoksi useammat länsimaat, kuten urheilijoiden tietoturvasta varoitelleet Britannia, Yhdysvallat, Kanada ja Australia, ovat ilmoittaneet boikotoivansa kisoja diplomaattisesti. Tämä tarkoittaa, että maat eivät lähetä paikalle poliittista johtoaan.

Suomesta paikalle matkustaa tiede- ja kulttuuriministeri Antti Kurvinen (kesk.). Presidentti Sauli Niinistö on kertonut, että hän ei matkusta Pekingiin muun muassa Suomen heikentyneen koronatilanteen takia.

Lisäksi kisojen alla on keskusteltu paljon tennistähti Peng Shuain hyvinvoinnista. Hän katosi marraskuussa syytettyään Kiinan entistä kommunistisen puolueen korkea-arvioista johtajaa seksuaalisesta väkivallasta. Hänen vointinsa ja vapautensa todellisesta tilasta ei ole voitu tapahtuneen jälkeen varmistua.