Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Raskaana ollut kolmen lapsen äiti kuoli jouduttuaan odottamaan aborttia liian pitkään – tiukka laki nostatti protesteja Puolassa

Puolan tiukka aborttilainsäädäntö on synnyttänyt jälleen laajoja protesteja eri puolilla maata, kertoo muun muassa The Guardian. Taustalla on 37-vuotiaan naisen kuolema, joka tapahtui viime viikon tiistaina.

Kaksosia odottanut kolmen lapsen äiti Agnieszka T oli mennyt sairaalaan joulun alla vatsakipujen vuoksi. Raskaus oli tuolloin ensimmäisellä kolmanneksella. Agnieszka oli sairaalaan mennessään hyväkuntoinen, mutta sairaalassa hänen vointinsa heikkeni. Kaksi päivää sairaalaan menon jälkeen toisen sikiön sydänäänet eivät enää kuuluneet, ja Agnieszkan perhe pyysi aborttia naisen pelastamiseksi. Perheen mukaan lääkärit kuitenkin kieltäytyivät toimenpiteestä aborttilakeihin vedoten.

Useita päiviä myöhemmin myös toinen sikiöistä kuoli, perhe kertoo.

– Hänen puolisonsa aneli lääkäreitä pelastamaan vaimonsa hengen, Agnieszkan kaksoissisko kertoo The Guardianissa.

Senkin jälkeen kului perheen mukaan vielä kaksi päivää, ennen kuin abortti tehtiin uudenvuodenaattona.

Agnieszkan terveydentila jatkoi kuitenkin edelleen heikkenemistään ja viime viikolla hän kuoli. Perheen mukaan kuolinsyy oli viivyttelystä johtunut verenmyrkytys, mutta sairaala ei ole vahvistanut tietoa.

Agnieszkan kuoleman jälkeen perhe julkaisi sosiaalisessa mediassa lausunnon, jossa se syyttää sairaalaa hoidon laiminlyönnistä. Perheen mielestä "hallituksella on verta käsissään".

Suomessa tapauksesta ovat aiemmin kertoneet muun muassa MTV ja Iltalehti.

Agnieszka ei ole ensimmäinen julkisuuteen tullut aborttilainsäädännön uhri Puolassa. Viime syyskuussa 30-vuotiaan Izabelan lapsivedet menivät hänen ollessaan raskausviikolla 22. Izabelan perheen mukaan sairaalassa ei suostuttu aborttiin tai keisarinleikkaukseen, joten lopulta hän menehtyi. Sen jälkeen kymmenettuhannet ihmiset kokoontuivat Puolassa osoittamaan mieltään maan aborttilainsäädäntöä vastaan.

Puola otti vuosi sitten käyttöön aborttilain, joka on yksi Euroopan tiukimmista. Puolan nykyisen aborttilain nojalla raskaus voidaan keskeyttää vain raiskauksen, insestin tai äidin hengenvaaran vuoksi.