Lähisuhdeväkivaltaan apua tarjoavan Nollalinjan puhelumäärä laski ensimmäistä kertaa viime vuonna, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) tiedotteessa.
Nollalinjalle tuli viime vuonna noin 17 400 puhelua. Se on noin kymmenen prosenttia vähemmän kuin vuonna 2020.
Nollalinja avasi auttavan puhelimen rinnalle myös chat-palvelun viime keväänä. Chatissä keskusteluja käytiin viime vuonna yhteensä 700.
Yhteydenpito chatissa voi kestää jopa pari tuntia, kertoo Setlementti Tampereen Nollalinja-yksikön yksikönpäällikkö Päivi Sinkkonen tiedotteessa.
– Osa ihmisistä ottaa yhteyttä ensin chatin kautta ja keskusteltuaan siellä rohkaistuu soittamaan Nollalinjalle. Toisille on helpompaa ilmaista itseään kirjoittamalla vaikeasta asiasta, Sinkkonen sanoo.
Apua tarvitsevat ovat THL:n mukaan löytäneet Nollalinjan chat-palvelun, vaikka sitä ei ole varsinaisesti markkinoitu. Kokeiluna alkanutta palvelua on päätetty jatkaa tänä vuonna.
Koronaepidemian alussa puhelut vähenivät
Nollalinjasta vastaava THL:n erityisasiantuntija Elisa Niklander kertoo, että kun koronaepidemia alkoi Suomessa keväällä 2020, puhelut Nollalinjalle vähenivät aluksi, kun ihmiset eristäytyivät koteihinsa. Kesällä ja syksyllä soittojen määrä jälleen kasvoi.
Niklander arvelee, että kun kodeissa oltiin koronaepidemian alkuvaiheessa tiiviisti, avuntarvitsija ei ehkä ole pystynyt soittamaan, jos väkivallan tekijä on ollut kuuloetäisyydellä.
– Vaikka puhelujen määrä viime vuonna laski, se oli silti korkeampi kuin ennen pandemiaa, Niklander kertoo STT:lle puhelimitse.
Auttavan puhelimen kautta apua saa ympäri vuorokauden, palvelun puhelinnumero on 080005005. Chat puolestaan palvelee arkisin kello 9–15 (www.nollalinja.fi).
Myös turvakotien asiakasmäärä laski
THL:n mukaan turvakodeissa oli ennakkotietojen mukaan viime vuonna runsaat 4 800 asiakasta. Asumispäiviä turvakodeissa kertyi yhteensä lähes 82 000. Turvakotien asiakasmäärä laski viime vuonna kahdeksan prosenttia. Edeltävänä vuonna laskua oli kaksi prosenttia.
Koronatilanne on vaikuttanut turvakotien asiakasmääriin, THL kertoo. Osa avun tarpeessa olevista on voinut esimerkiksi jättää saapumatta turvakotiin koronatartuntojen pelossa.
THL:n turvakotipalveluista vastaava kehittämispäällikkö Joonas Peltonen arvioi, että myös asiakkaiden ohjaaminen turvakoteihin väheni viime vuonna.
– Iso osa asiakkaista tulee turvakotiin muiden ohjaamina. Kun koronan vuoksi palveluissa käynnit vähenivät, niin samalla vähenivät ohjaamiset turvakotiin, Peltonen sanoo STT:lle puhelimitse. Turvakotiin asiakkaita neuvovat esimerkiksi lastensuojelu, terveydenhuolto, poliisi ja Nollalinja.
Ennen koronapandemiaa asiakasmäärä kasvoi jatkuvasti vuodesta 2015 lähtien, kun turvakotipalvelun järjestämisvastuu siirtyi THL:lle turvakotilain myötä. THL:n mukaan turvakodit pysyivät pandemiasta huolimatta hyvin toimintakykyisinä koko viime vuoden.