Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Ranska ja Norja kevensivät koronarajoituksia omikronista huolimatta, Venäjä ei harkitse rajoituksia

Venäjä ei aio määrätä koronarajoituksia viime viikkoina moninkertaistuneista koronatartuntojen lukumääristä huolimatta. Asiasta kertoi terveysviranomaislähde uutistoimisto AFP:lle.

Venäjä on koko pandemian ajan pitäytynyt määräämästä rajoitteita, jotka voisivat horjuttaa sen taloutta.

Viranomaiset rekisteröivät keskiviikkona Venäjällä melkein 142 000 uutta tartuntaa vuorokaudessa, kun kaksi viikkoa sitten uusia tartuntoja rekisteröitiin alle neljäsosa siitä, noin 34 000 tartuntaa.

– Terveydenhuolto pärjää kyllä, sanoi Venäjän terveysviraston johtaja Anna Popova uutistoimisto RIA Novostille antamassaan haastattelussa.

– Kuolleisuus ei ole nyt korkeampi verrattuna edellisiin kausiin kahden viime vuoden aikana, eikä perusteita erityisille rajoituksille tänä päivänä ole, hän sanoi.

Tilastojen mukaan Venäjällä on kuollut yli 680 000 ihmistä koronaviruksen aiheuttamaan tautiin pandemian aikana.

Venäjä on kehitellyt myös omia ilmaiseksi jaettavia rokotteita, mutta vain noin puolet Venäjän rokotusten kohteena olevasta väestöstä on täysin rokotettuja.

Ranska pitää omikronia vaarattomampana

Ranskassa taas rajoituksia helpotetaan nopeasti levinneestä omikronmuunnoksesta huolimatta.

Ranskassa poistetaan keskiviikkona maskipakko ulkotiloissa ja osallistumisrajoitukset konserteissa, urheilutapahtumissa ja muissa tilaisuuksissa. Myös etätyöpakko poistuu, vaikka etätyötä yhä suositellaan.

Ranska päätti alkaa purkamaan rajoituksia suurista tartuntamääristä huolimatta. Viime aikoina tartuntaluvut ovat pysytelleet maassa yli 300 000:ssa viikoittain. Viranomaisten mielestä omikronmuunnos ei ole yhtä vaarallinen kuin aiemmat koronaviruksen variantit, vaikka se leviääkin nopeasti.

Pääministeri Jean Castex sanoi tammikuussa, että rajoituksista voidaan luopua uuden rokotuspassin ansiosta. Rokotuspassilla todistetaan otetut koronarokotteet, ja sillä pääsee esimerkiksi ravintoloihin ja baareihin sekä matkustamaan.

Rokotuspassi korvasi aiemman terveyspassin, jonka sai myös negatiivisella koronatestillä. Hallitus luopui terveyspassista tarkoituksenaan saada kaikki kansalaiset rokottautumaan.

Koronarajoitusten purkamisen toisessa vaiheessa helmikuun 16. päivänä Ranskassa muun muassa avataan yökerhot ja otetaan käyttöön myös seisomapaikat urheilutapahtumissa, konserteissa ja muissa tapahtumissa.

Viranomaiset kuitenkin sanovat olevansa yhä varuillaan omikronin helposti tarttuvan uuden alamuunnoksen takia.

Norja luopuu pian kaikista rajoituksista

Norjassa rajoituksia purettiin jo tiistaina, Norjan yleisradioyhtiö NRK kertoi. Norjassa muun muassa luovuttiin säännöstä, jonka mukaan kodeissa saa vierailla vain 10 ihmistä kerrallaan, ja myös muissa tilaisuuksissa luovuttiin osallistujarajoituksista. Etätyöpakosta luovuttiin, ja nyt työnantajat päättävät itse etätyön järjestämisestä.

Tapahtumissa ja tilaisuuksissa kaikki istumapaikat voi ottaa käyttöön, ja järjestetty liikunta ja muu vapaa-ajan toiminta voi taas jatkua normaalisti. Huvipuistot, leikkikentät ja muut julkiset tilat avataan.

Norjassa viimeisistäkin rajoituksista on tarkoitus luopua 17. helmikuuta mennessä, jos koronatilanne ei huonone.

Israel luopuu suurelta osin koronapassista

Israel oli yksi maailman ensimmäisistä maista, jotka ottivat käyttöön koronapassin viime vuonna. Nyt Israel kuitenkin suurelta osin luopuu koronapassin käytöstä, viranomaiset kertoivat keskiviikkona.

Hallituksen koronatyöryhmä on päättänyt, että koronapassia, joka on todiste otetuista rokotteista tai sairastetusta koronataudista, tulee jatkossa käyttää vain "korkean riskin" tapahtumissa kuten juhlissa. Ravintoloissa, baareissa, kuntosaleilla ja hotelleissa koronapassia ei enää kysytä.

Uudet säännöt tulevat voimaan sunnuntaina mentyään ensi läpi maan parlamentissa.

Samalla Israelissa on todettu enemmän tartuntoja kuin koko pandemian aikana. Tiistaina uusia tartuntoja rekisteröitiin yli 60 000.