Suomenmaa: Ministeri Kurvinen peruu Pekingin-matkansa koronasyistä

Tiede- ja kulttuuriministeri Antti Kurvinen (kesk.) peruu matkansa Pekingin talviolympialaisiin karanteeniriskin vuoksi, kertoo Suomenmaa .

Kurvisen mukaan matkan peruminen ei johdu ulkopoliittisista syistä, vaan hän perustelee ratkaisuaan riskillä koronalle altistumisesta ja sitä seuraavasta yli viikon karanteenista.

– Suomalaisen ministerin joutuminen kymmeneksi päiväksi karanteeniin ulkomailla on kasvanut riski, jota en ota, Kurvinen sanoo Suomenmaalle.

Kurvisen mukaan kyseessä ei ole Suomen poliittinen boikotti.

– Olen tehnyt ratkaisuni itse. Kyse ei ole ulkopoliittisesta ratkaisusta, Kurvinen sanoo.

Kurvisen mukaan koronariskiä olisi lisännyt se, että suora lentoyhteys Pekingiin peruuntui. Terveysturvallisen matkanteon sijaan edessä olisi Kurvisen mukaan ollut vaihtolento ja yhdeksän tunnin odottelu lentokentällä.

Kurvisen mukaan ratkaisuun vaikutti myös se, että viranhoitoon liittyvät kisojen ulkopuoliset tapaamiset eivät ole koronasyistä mahdollisia paikan päällä edes kisojen päätyttyä.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut