Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Koululaisille tarkoitettujen kotitestien jakelu kunnille käynnistyy, koronatestien kuljetuksissa kouluille on oltava tarkkana

Huoltovarmuuskeskus (HVK) aloittaa koululaisten ja toisen asteen opiskelijoiden koronatestien jakelun kunnille ja kuntayhtymille. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) ehdottaa jakelun määräksi viittä testiä oppilasta tai henkilökuntaan kuuluvaa kohden.

Huoltovarmuuskeskus kertoo tilanneensa sosiaali- ja terveysministeriön (STM) pyynnöstä koronan pikatestejä toimitettavaksi koululaisten käyttöön. Testejä on jo saapunut maahan viikon mittaan ja niitä tulee lisää tulee koko ajan, Huoltovarmuuskeskus kertoo tiedotteessaan.

Testien jakojärjestyksessä huomioidaan taudin ilmaantuvuus alueella ja oppilaiden talvilomien ajoittuminen.

Testejä toimitetaan kouluille yli kuukauden ajan

Testien kuljetuksessa ja vastaanottamisessa on otettava huomioon se, että lastin lämpötila ei saa laskea missään vaiheessa alle kolmeen lämpöasteeseen.

Testit tulevat maahan lentokoneella. Lentokentältä testit toimitetaan kuntien ja kuntayhtymien ilmoittamiin pisteisiin.

Nyt päättyvän ja ensi viikon aikana testejä lähtee Ahvenanmaalle sekä osaan Uudenmaan, Satakunnan, Kainuun, Etelä-Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan kuntia. Huoltovarmuuskeskuksen mukaan testien toimitukset eri puolille maata jatkuvat maaliskuun toiselle eli 7.3. alkavalle viikolle saakka.