Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Yön uutiskooste | Poliisi otti kiinni 15 ihmistä Convoy 2022 -mielenosoituksessa, Enni Rukajärvi laski seitsemänneksi slopestylen olympiafinaalissa

Mitali karkasi, Enni Rukajärvi laski seitsemänneksi slopestylen olympiafinaalissa

Enni Rukajärvi on laskenut seitsemänneksi lumilautailun slopestylen naisten olympiafinaalissa Pekingin talvikisoissa. Kaksissa edellisissä olympialaisissa Rukajärvi oli mitaleilla, sillä Sotshin vuoden 2014 olympialaisissa hän oli toinen slopestylessa ja Pyeongchangin vuoden 2018 olympialaisissa kolmas.

Zhangjiakoun olympialaisissa kokenut suomalaislaskija epäonnistui avauskierroksella yhdellä reiliosuudella ja yhdessä hypyssään, sillä takapuoli osui molemmissa lumeen. Hän sai avauslaskustaan vain 30,51 pistettä ja oli kierroksen kymmenes. Toisella kierroksella Rukajärvi paransi, vaikka kädet osuivat yhdessä hypyssä lumeen. Hän sai kakkoskierrokselta 71,45 pistettä. Kolmannella laskullaan Rukajärvi kaatui hypyssä ensimmäisessä hypyssään ja sai 23,43 pistettä.

Kultaan laski viimeisenä laskenut Uuden-Seelannin Zoi Sadowski-Synnott , joka sai viimeisellä laskullaan ylivoimaiset voittopisteet 92,88. Hopeaa otti Yhdysvaltain Julia Marino ( 87,68 pistettä) ja pronssia Australian Tess Coady (84,15). Zhangjiakoun finaalissa on mukana 12 lautailijaa.

Rukajärvi kilpailee Pekingissä vielä big airissa.

Leijonien harjoitusottelu peruttu - "Mörkö" Anttilan tilanteesta tulossa lisätietoa

Suomen miesten jääkiekkomaajoukkueen epävirallinen harjoitusottelu on peruttu Pekingin olympialaisissa. Suomen piti kohdata tänä iltana Sveitsi. Jääkiekkomaajoukkueen tiedottaja kertoi asiasta sunnuntaina aamupäivällä paikallista aikaa.

Minuuttia myöhemmin Suomen olympiakomitea kertoi antavansa lisätietoa Suomen hyökkääjä Marko Anttilan tilanteesta puolilta päivin paikallista aikaa. Vuoden 2019 MM-kultakapteenina kansansuosikiksi noussut "Mörkö" Anttila on ollut viime päivät kiinalaisviranomaisten asettamassa karanteenissa.

Pekingissä kello on kuusi tuntia Suomea edellä.

Mieshiihtäjät pääsevät ladulle Pekingin talviolympialaisissa

Pekingin talviolympialaisten ohjelmassa on tänään miesten yhdistelmäkilpailu, jossa hiihdetään 15 kilometriä perinteisellä ja 15 kilometriä vapaalla hiihtotavalla. Suomea edustavat kilpailussa Remi Lindholm , Iivo Niskanen ja Perttu Hyvärinen .

Kilpailu alkaa Zhangjiakoun hiihtokeskuksessa kello 9 Suomen aikaa.

Antti Aalto hyppää mäkihypyn normaalimäen kilpailussa kello 13.

Kalle Järvilehto ja Rene Rinnekangas ovat Suomen edustajat lumilautailun slopestylen karsinnassa kello 6.30.

Poliisi otti kiinni 15 ihmistä Convoy 2022 -mielenosoituksessa, Mannerheimintie avautui liikenteelle myöhään lauantai-iltana

Helsingissä poliisi otti kiinni lauantai-illan aikana yhteensä 15 ihmistä Convoy 2022 -mielenosoituksessa, kertoi poliisi tiedotteessaan hieman ennen puoltayötä lauantaina. Tiedotteessa ylikomisario Jarmo Heinonen kertoo, että ihmiset otettiin kiinni häiriökäyttäytymisen takia.

Mannerheimintie avautui liikenteelle poliisin mukaan kello 23 jälkeen illalla. Liikenne oli ollut poikki Mannerheimintiellä Eduskuntatalon kohdalla noin iltakuudesta lähtien, kun mielenosoittajat kävelivät tielle.

Mielenosoittajien autoletka poistui keskustasta poliisin vedolla kello 22 jälkeen.

Ajoneuvojen poistumisen jälkeen poliisin mukaan väkijoukosta heitettiin soihtuja ja lumipalloja sekä ammuttiin ilotulitteita poliiseja kohti. Helsingin poliisista kerrottiin STT:lle yhden jälkeen yöllä, ettei tiedossa ollut loukkaantumisia.

Eläinsuojeluvalvonnan tehtävistä jo enemmistö kohdistuu lemmikkieläimiin

Eläinsuojeluvalvonnan tehtävistä yhä suurempi osa kohdistuu seura- ja harrastuseläimiin. Vielä kymmenen vuotta sitten enemmistö epäilyyn perustuvista tarkastuksista kohdistui tuotantoeläimiin, mutta sen jälkeen suhde on kääntynyt päinvastaiseksi.

Tutkijan mukaan seura- ja harrastuseläimiä koskevien tehtävien kasvuun vaikuttaa se, että eläinsuojeluvalvontaan on ohjattu resursseja ja ihmiset ovat oppineet tekemään ilmoituksia myös lemmikkieläinten huonosta kohtelusta.

Yhteisvastuukeräys käynnistyy pandemiasta kärsineiden lasten ja nuorten avuksi

Kirkon perinteinen yhteisvastuukeräys käynnistyy tänään. Keräyksen tämän vuoden tavoitteena on tukea koronapandemiasta kärsiviä lapsia ja nuoria.

Noin 40 prosenttia keräystuotoista kohdennetaan Suomessa asuvien lasten ja nuorten auttamiseen. Loput rahat ohjataan kansainväliseen apuun Kirkon Ulkomaanavun kautta.

Keräyksen suojelijana toimii presidentti Sauli Niinistö . Viime vuonna keräys tuotti yli kaksi miljoonaa euroa. Tuolloin kerättiin varoja ikäihmisille.

Saamelaisten kansallispäivää vietetään etätapahtuman merkeissä

Saamelaisten kansallispäivää vietetään tänään. Juhlapäivä on ollut yliopiston almanakassa vuodesta 2004 lähtien, mutta saamelaiset ovat juhlistaneet sitä vuodesta 1992.

Päivää juhlistetaan muun muassa saamelaiskulttuurikeskus Sajoksesta lähetettävällä virtuaalitapahtumalla, johon kuuluu musiikkiesityksiä sekä lyhytelokuvia.

Suomessa perustettiin viime syksynä saamelaisten totuus- ja sovintokomissio. Sen tavoitteena on tunnistaa ja arvioida saamelaisten kokemaa historiallista ja nykyistä syrjintää sekä vahvistaa heidän oikeuksiensa toteutumista Suomessa.

Ajokeli pysyy kehnona Etelä- ja Keski-Suomessa myös tänään

Perjantaina alkanut lumipyry jatkuu vielä tänään, mutta uusi, lännestä saapuva lumirintama tuo mukaan hieman lievemmän myräkän. Maan länsi- ja lounaisosissa lunta on luvassa heti aamulla.

Ilmatieteen laitos on antanut sunnuntaille varoituksen huonosta ajokelistä Etelä- ja Keski-Suomeen. Varoitus on voimassa linjalla Keski-Pohjanmaalta Pohjois-Karjalaan sekä niistä etelään sijaitsevissa maakunnissa.

Kaikilla merialueilla paitsi Suomenlahden länsiosassa on sunnuntaina voimassa kovan tuulen varoitus.

Vallassaolonsa juhlavuotta viettävä kuningatar Elisabet haluaa Camillalle kuningattaren tittelin

Britanniassa vallassaolonsa 70-vuotisjuhlallisuuksiin valmistautuva kuningatar Elisabet on ilmaissut, että hän haluaa herttuatar Camillan saavan kuningattaren arvonimen.

Viestissään 95-vuotias kuningatar totesi toivovansa vilpittömästi, että kun Charlesista tulee kuningas, on tämän vaimolla kuningatarpuolison titteli. Kuningatar kirjoitti, että hän toivoo brittien tarjoavan Charlesille ja Camillalle saman tuen, mitä hän on saanut.

Yleisesti oli odotettu, että Camillan arvonimi Charlesin noustessa valtaan olisi prinsessapuoliso. (Lähde: AFP)