Suomessa on raportoitu 7 472 uutta koronavirustartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL).
Raportoitujen koronatartuntojen määrä ei kuvaa todellista tartuntamäärää, sillä kaikkia sairastuneita ei testata virallisesti.
Kahden viime viikon aikana on raportoitu lähes 85 500 tartuntaa, mikä on noin 26 000 tartuntaa vähemmän kuin tätä edeltävien kahden viikon aikana.
Uusia koronaan liittyviä kuolemantapauksia on raportoitu kaksi. Yhteensä koronaan liittyviä kuolemantapauksia on raportoitu Suomessa 2 097 koko pandemian aikana.
Kolmannen rokoteannoksen ottanut liki puolet suomalaisista
Koronarokotteen kolmannen annoksen on Suomessa saanut nyt 2,6 miljoonaa ihmistä eli 48 prosenttia Suomen väestöstä, THL kertoo. Annettujen kolmansien annosten määrä on kasvanut eilisestä noin 16 000:lla.
Toisen annoksen ottaneita on noin 4,2 miljoonaa, mikä on liki 76 prosenttia Suomen väestöstä. Annettujen toisten annosten määrä on kasvanut eilisestä noin 19 000 annoksella.
Ensimmäisen rokoteannoksen ottaneita on puolestaan 4,4 miljoonaa eli noin 80 prosenttia väestöstä. Annettujen ensimmäisten annosten määrä on kasvanut eilisestä noin 21 000 annoksella.
Ahvenanmaalla ja Vaasassa suhteellisesti eniten koronaa
Koronan valtakunnallinen ilmaantuvuus oli THL:n viimeisimmällä kahden viikon seurantajaksolla noin 1 800 tartuntaa sataatuhatta asukasta kohti.
Alueellisesti suurinta ilmaantuvuus on Ahvenanmaalla (2 700) ja Vaasan sairaanhoitopiirissä (2 400). Myös Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä ilmaantuvuusluku on noin 2 400.
Vähiten väkilukuun suhteutettuja tartuntoja samalla ajanjaksolla on puolestaan todettu Itä-Savon sairaanhoitopiirissä, jossa ilmaantuvuusluku on 900. Luvut ovat pyöristettyjä.
Yhteensä Suomessa on raportoitu pandemian aikana lähes 535 000 koronavirustartuntaa.
Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä suosittelee yleisötilaisuusrajoituksia purettava ksi ensi viikolla
Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä suosittelee yleisötilaisuusrajoituksia purettavaksi 14. helmikuuta alkaen, kertoo Helsingin kaupunki tiedotteessaan. Ryhmä suosittelee Etelä-Suomen aluehallintovirastolle (avi) nykyisten yleisötilaisuuksia koskevien rajoitusten purkamista, mikäli sairaalakuormituksen kehitys jatkuu suotuisana.
Tiedotteen mukaan pääkaupunkiseudulla omikronmuunnoksen aiheuttaman tautiaallon tartuntahuippu on ohitettu, vaikka väestössä esiintyykin yhä paljon tautia.
Avi lievensi eilen Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueen kokoontumisrajoituksia tästä päivästä alkaen.