Koronakurimuksesta nouseva Finnair onnistui supistamaan loka-joulukuussa vertailukelpoista liiketappiotaan 65 miljoonaan euroon vuoden takaisesta 163 miljoonasta eurosta. Liikevaihto nelinkertaistui yli 413 miljoonaan euroon.
– Vuoden 2021 viimeisen neljänneksen aikana toipumisemme edistyi. Lisäsimme lentämistä lokakuusta alkaen ja matkustajamäärät kasvoivat kuukausi kuukaudelta, kertoo toimitusjohtaja Topi Manner tiedotteessa.
Koko viime vuoden vertailukelpoinen liiketappio putosi 469 miljoonaan euroon 595 miljoonasta eurosta. Liikevaihto nousi hitusen 838 miljoonaan euroon, mikä on edelleen alle 30 prosenttia koronaa edeltävän vuoden 2019 liikevaihdon tasosta.
Mannerin mukaan Yhdysvaltojen, Thaimaan, Singaporen ja Intian avautumisen myötä myös kaukoliikenteen matkustajamäärien elpyminen alkoi. Viimeisen vuosineljänneksen lopulla omikronmuunnoksen vaikutukset alkoivat kuitenkin näkyä lentoliikenteessä. Joulukuussa monet maat tiukensivat uudelleen matkustusrajoituksiaan.
– Omikronaallon myötä lisääntyneet sairauspoissaolot aiheuttivat ennakoimattomia resurssointiongelmia sekä Finnairissa että palveluntarjoajien toiminnoissa, Manner muistuttaa.
Hänen mukaansa omikron on osoittautunut aiempia variantteja lievemmäksi ja aallon taittuessa Euroopan maat ovat purkaneet rajoituksia.
– Pandemiasta ollaan siirtymässä endeemiseen vaiheeseen, jolloin koronavirukseen suhtaudutaan normaalina hengitystieinfektiona, Manner arvioi.
Patoutunutta matkustuskysyntää
Manner kertoo viime vuoden jälkipuoliskon osoittaneen, että patoutunut matkustuskysyntä on vahvaa. Yhtiö varautuu hänen mukaansa ensi kesän kasvavaan kysyntään kutsumalla henkilöstöä takaisin lomautuksilta töihin ja avaamalla uudet kaukoreitit Seattleen, Dallasiin, Busaniin ja Tokion Hanedan-kentälle.
– Arvioimme, että tulevan kesän myötä olemme Kiinaa ja Hongkongia lukuun ottamatta lähempänä normaalia toimintaympäristöä, vaikka Aasian avautuminen viivästyykin aiemmin arvioidusta, Manner ennakoi.
Finnair odottaa kuitenkin, että omikron heikentää huomattavasti mutta lyhytaikaisesti liikevaihtoa kuluvan vuosineljänneksen aikana verrattuna viime vuoden viimeiseen neljännekseen.
Vertailukelpoisen liiketappion arvioidaan olevan samaa suuruusluokkaa kuin vuosi sitten. Finnair toistaa myös aiemman arvionsa, että yhtiön vertailukelpoinen liiketulos pysyy tappiollisena myös tämän vuoden ensimmäisen puoliskon ajan.
Muun muassa polttoaineiden hinnan nousu iskee Finnairiin kovaa, sillä polttoaineet ovat lentoyhtiöillä suurin yksittäinen menoerä.
Rahtikysyntä poikkeuksellisen vahvaa
Finnairin matkustajamäärä kasvoi loka-joulukuussa 1,5 miljoonaan vuoden takaisesta 0,3 miljoonasta. Koko vuoden aikana yhtiö kuljetti 2,9 miljoonaa matkustajaa, kun toissa vuonna määrä oli 3,5 miljoonaa.
Toissa vuoden alku oli vielä normaalin matkustamisen aikaa, sillä korona iski vasta maaliskuussa.
Rahtiliikenteessä Finnair kuului hyötyjiin maailmanlaajuisten toimitusketjuvaikeuksien vuoksi. Rahtikysyntä oli Mannerin mukaan poikkeuksellisen vahvaa koko vuoden.