Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Rikosuhripäivystyksen asiakasmäärä kasvoi viime vuonna, vajaa puolet asiakkaista väkivaltarikosten uhreja

Rikosuhripäivystys (Riku) kertoo asiakasmääränsä kasvaneen viime vuonna lähes viidenneksellä vuodesta 2020.

Lähes puolet asiakkaista oli lähisuhdeväkivallan, seksuaalirikosten tai muun väkivallan uhreja. Asiakkaissa on myös paljon petosten ja identiteettivarkauksien uhreja. Myös uhkailu, häirintä ja kiristys ovat tavallisia syitä ottaa yhteyttä. Lisäksi tukea haettiin paljon erilaisiin rikosprosessia ja vahingonkorvauksia koskeviin kysymyksiin.

Asiakkaista merkittävä osa tulee poliisin ohjaamana. Viime vuonna poliisi ohjasi Rikuun yhteensä 5 900 asiakasta eri puolilla Suomea, mikä on vajaan neljänneksen enemmän kuin vuonna 2020.

Kaikista asiakkaista kolmen neljästä tilastoitiin olevan naisia ja yhden neljästä miehiä.

Rikun toiminta perustuu ammatillisesti ohjattuun vapaaehtoistyöhön. Vapaaehtoisia toimii yli 500 eri puolilla Suomea.

Tänään vietetään kansainvälistä rikosuhripäivää. Suomessa rikosuhripäivän tarkoituksena on parantaa rikoksen uhrin asemaa ja lisätä tietoa uhrien tukipalveluista.

Rikosprosessit venyvät koronan vuoksi

Sekä Rikosuhripäivystyksen puhelinpalvelun että chat-viestipalvelun asiakasmäärät kasvoivat.

Juristin puhelinneuvonnassa asiakasmäärä kasvoi yli 40 prosenttia. Viime vuonna asiakkaita oli 900, kun vuonna 2020 soittajia oli 640. Juristin puhelinneuvonnassa toimii noin 30 vapaaehtoista juristia eri puolilla Suomea.

Rikun tiedotteen mukaan jo ennestään pitkät rikosprosessit ovat koronan takia venyneet eri puolilla Suomea.

– Arjen työssä näkyy, että monet asiakkaat voivat huonosti rikosprosessien pidentymisen takia ja heitä joudutaan kannattelemaan epävarmojen prosessien läpi, sanoo Rikun toiminnanjohtaja Leena-Kaisa Åberg tiedotteessa.