Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Uusi Yle-laki rajoittaa Ylen tekstisisältöjen käyttöä

Eduskunnan hyväksymä uusi Yle-laki rajaa Ylen tekstisisältöjen käyttöä. Yle saa edelleenkin julkaista tekstisisältöjä, mutta niiden pitää pääsääntöisesti liittyä liikkuvaa kuvaa tai ääntä sisältävään julkaisemiseen.

Eduskunta hyväksyi uudistetun Yle-lain tiistaina.

Yle voi uuden lain voimaantulon jälkeen edelleen tuottaa rajoituksetta kulttuuriin, oppimiseen ja nopeasti kehittyviin uutistapahtumiin liittyviä tekstimuotoisia sisältöjä.

Ylen toimitusjohtaja Merja Ylä-Anttila ei usko, että lakimuutos ratkaisevasti vaikuttaa Ylen tekstimuotoisten sisältöjen määrään.

– Meillä toteutuu erittäin hyvin jo nyt tuo lain vaatimus tekstin liittymisestä kuva- tai äänijulkaisuun, Ylä-Anttila sanoo Ylen tiedotteessa.

Lakiuudistuksen taustalla on Medialiiton vuonna 2017 tekemä valtiontukikantelu Euroopan komissiolle. Medialiiton kantelu liittyi muun muassa siihen, voiko Yleisradion rahoitusta käyttää tekstimuotoisiin sisältöihin.

Kun uudistettu laki tulee voimaan, Ylellä on neljä kuukautta aikaa siirtyä sen soveltamiseen.