Lannoitevalmistaja Yaran tehtaalla Uudessakaupungissa lauantai-iltana tapahtunut ammoniakkivuoto ei keskeyttänyt tehtaan tuotantoa, tehtaanjohtaja Teija Kankaanpää kertoo.
– Ammoniakkivuodolla ei ole vaikutuksia tuotantoon, koska kyse on vain yhden junavaunun venttiilivian aiheuttamasta vuodosta, Kankaanpää sanoi STT:lle sunnuntaina aamupäivällä.
Yaran tehdasalueella Hangonsaaressa junien lastinpurkupaikalla tapahtui kemikaalivuoto, jossa ammoniakkia vuoti kaasuvuotona yhdestä ainetta kuljettaneista vaunuista.
– Tehdas toimii ympäri vuorokauden, ja tuotanto jatkuu siellä keskeytyksettä. Ripeät pelastustoimet edesauttoivat myös sitä, että toiminta tehtaalla ei keskeytynyt, Kankaanpää sanoo.
Paikalla oli yhteensä 24 pelastuslaitoksen yksikköä. Varsinais-Suomen pelastuslaitos käytti alkuvaiheessa seitsemää kemikaalisukeltajaa, ja vuoto saatiin tukittua.
Yksi Yaran tehtaan henkilökuntaan kuuluva altistui kaasulle. Hänet toimitettiin paikalta sairaalaan jatkohoitoon. Lounais-Suomen poliisi tutkii onnettomuuden syytä.
Päivystävä palomestari Marko Ahtikivi kertoi myöhään lauantai-iltana, että vuoto tapahtui jonkinlaisen venttiilihäiriön takia. Hänen mukaansa ammoniakkia lastinaan kuljettanut juna oli saapunut paikalle Turusta. Vuoto oli Ahtikiven mukaan huomattava. Vuodosta oli kielinyt tehtaan henkilökunnalle ensin vahva kaasunhaju.
Yaran Uudenkaupungin-tehtaalla valmistetaan lannoitteita sekä vientiin että Suomeen. Yara valmistaa lannoitteita Suomessa myös Siilinjärvellä Pohjois-Savossa.
– Uudenkaupungin tehtaan tuotannosta meni vientiin noin 85 prosenttia vuonna 2021, Teija Kankaanpää kertoo.