Yhden maailman rikkaimman miehen, venäläisoligarkki Alisher Usmanovin miljardiomaisuuden hallinta on herättänyt lukuisia kysymyksiä.
Brittilehti The Guardian kertoo, että julkisuuteen vuotaneiden asiakirjojen mukaan jalkapalloseura Arsenalin entisen osaomistajan Usmanovin omaisuutta näyttäisi olleen hänen perheelleen kuuluvilla salaisilla sveitsiläisillä tileillä.
Lehti kirjoittaa asiakirjojen osoittavan muun muassa sen, että Usmanovin 56-vuotias sisar Saodat Narzieva vaikuttaisi olevan ainakin 27 salaisen yritystilin todellinen omistaja. Yhdellä tileistä kerrotaan olevan rahaa lähes 1,9 miljardia Sveitsin frangia eli nykykurssin mukaan yli 1,7 miljardia euroa.
Guardianin mukaan Narzieva toimii gynekologina ja synnytyslääkärinä synnytyssairaalassa Uzbekistanin pääkaupungissa Taškentissa.
Usmanov kuuluu niihin venäläisoligarkkeihin, joihin Euroopan unioni on kohdistanut kansainvälisiä pakotteita.
Guardian muistuttaa, että helmikuussa Yhdysvaltain valtiovarainministeriö huomautti omistusongelmien selvittämisen vaikeudesta. Sen mukaan pakotteiden kohteeksi päätyneet oligarkit ovat hyödyntäneet perheenjäseniään siirtääkseen omaisuuttaan turvaan ja salatakseen rikkauksiaan.
Alisher Usmanovin tiedottaja ilmoitti, että tiedot omistussuhteista olivat virheellisiä eikä Usmanovin taloudellisissa suhteissa sisarensa kanssa ole mitään laitonta. Pikemminkin ne osoittavat tiedottajan mukaan vain Usmanovin anteliaisuutta.
Usmanovin omaisuuden arvoksi on arvioitu yli 16 miljardia euroa.