Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Rakennusyhtiö Lehto aloittaa muutosneuvottelut, tavoitteena 150:tä henkilötyövuotta vastaavat säästöt

Rakennusyhtiö Lehto Group kertoo aloittavansa henkilöstönsä kanssa muutosneuvottelut, joilla tavoitellaan noin 150:tä henkilötyövuotta vastaavia säästöjä. Vaikutuksen kuluvalle vuodelle arvioidaan olevan noin kolme miljoonaa euroa, yhtiö kertoo tiedotteessaan.

Yhtiön mukaan tavoitteena on löytää keinoja tehostaa toimintaa ja vähentää rakennuskustannusten noususta aiheutuvaa kustannuspainetta. Neuvottelut koskevat konsernin kaikkia yksiköitä pois lukien putkiremontteja tekevä Remonttipartio ja Insinööritoimisto Mäkeläinen .

Mahdolliset toimenpiteet toteutetaan Lehdon tehdastuotannossa lomautuksina, työtehtävien muutoksina ja siirtoina toisiin tehtäviin vuoden 2022 aikana.

– Muissa liiketoiminnoissa myös irtisanomiset ovat mahdollisia, Lehto Groupista kerrotaan.

Neuvotteluilla tai niiden lopputuloksella ei yhtiön mukaan ole vaikutusta Lehdon tätä vuotta koskevaan taloudelliseen ohjaukseen.