Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Patricia Seppälän säätiön kuvajournalistipalkinnon sai Rio Gandara – suuruudeltaan 12 000 euroa

Patricia Seppälän säätiön myöntämän kuvajournalistipalkinnon on saanut tänä vuonna Rio Gandara, säätiö kertoo tiedotteessa. Palkinto on suuruudeltaan 12 000 euroa.

Gandara on vuonna 1977 syntynyt kuvajournalisti, joka on työskennellyt Helsingin Sanomissa yli yhdeksän vuoden ajan. Hänen kuviaan on julkaistu runsaasti eri kansallisista ja kansainvälisistä aiheista. Palkintoraati kehuu erityisesti hänen monipuolisuuttaan, sommittelua, tunnelman luontia ja valonkäyttöä kuvaajana.

Patricia Seppälän säätiö myönsi tämänvuotisen kuvajournalistipalkinnon seitsemättä kertaa. Säätiö on tukenut kuvajournalismin tekijöitä myös apurahoin ja stipendein yhteensä runsaalla kahdella miljoonalla eurolla vuodesta 2000 alkaen.