Ukrainassa käytävän sodan keskellä yksi taho on yrittänyt pitää sanan mukaisesti pyörät pyörimässä.
The Kyiv Independent kertoo jutussaan, kuinka tärkeä osa Ukrainan rautateistä eli Ukrzaliznytsyasta on tullut sodan aikana. Lehti huomioi etenkin rautatietyöntekijät, jotka ovat vaarantaneet henkensä muita auttaakseen. Osan työntekijöistä kerrotaan pysyneen töissä yhtäjaksoisesti sodan ensimmäisestä päivästä lähtien.
The Kyiv Independentin mukaan ukrainalaisten junien avulla on sodan aikana toimitettu erilaista apua yli 8 000 tonnia ja evakuoitu turvaan yli kolme miljoonaa ihmistä.
Lehti kertoo myös, että Ukrzaliznytsia on osaltaan auttanut Ukrainan sotavoimia sekä kuljettanut pois rintamalla kuolleiden sotilaiden ruumiita.