Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

EU-komissio käynnistämässä oikeusvaltiomekanismin Unkaria vastaan

Euroopan komissio on aloittamassa oikeusvaltiomekanismin käytön Unkaria vastaan. Oikeusvaltiomekanismilla EU:n yhteisten rahojen käyttö on sidottu yhteisten sääntöjen noudattamiseen.

Komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen kertoi EU-parlamentin täysistunnossa Strasbourgissa, että komissio aikoo lähettää Unkarille ensimmäisen notifikaatiokirjeen, joka virallisesti käynnistää mekanismin käytön.

Oikeusvaltiomekanismi tuli voimaan viime vuoden alussa, mutta sitä ei ole tätä ennen vielä käytetty. Etenemistä hidasti aiemmin se, että mekanismia kiivaasti vastustavat Puola ja Unkari valittivat asetuksesta EU-tuomioistuimeen viime vuonna. Niiden mielestä mekanismi olisi ristiriidassa EU:n lainsäädännön kanssa.

Tämän vuoden helmikuussa tuomioistuin hylkäsi maiden kanteet ja antoi mekanismin käytölle vihreää valoa.

Huolia korruptiosta ja varojen väärinkäytöstä

Jos EU-maa ei noudata oikeusvaltioperiaatetta, sen saamia EU-tukia voidaan jäädyttää mekanismin avulla. Oikeusvaltioperiaatteella tarkoitetaan esimerkiksi sitä, että oikeuslaitoksen itsenäisyys on turvattu ja julkisen vallan käyttö perustuu lakiin.

Unkariin kohdistuu vakavia huolia korruptiosta ja EU-varojen väärinkäytöstä. Lisäksi Unkarissa vähemmistöjen oikeudet ovat joutuneet vastatuuleen, kun maa sääti viime vuonna lain, jolla se käytännössä kielsi esimerkiksi homoseksuaalisuudesta kertomisen lapsille ja nuorille.

Komissio lähetti jo aiemmin Unkarille alustavia kysymyksiä oikeusvaltiohuolista. Von der Leyenin mukaan vastausten perusteella on selvää, että seuraava askel on otettava.

Von der Leyen kertoi parlamentille, että budjettikomissaari Johannes Hahn on ollut yhteydessä Unkarin edustajiin ja kertonut heille, että komissio aikoo lähettää Unkarille notifikaatiokirjeen mekanismin käynnistämisestä.

Yksittäinen jäsenmaa ei voi estää etenemistä

Oikeusvaltiomekanismin käyttäminen on monivaiheinen prosessi. Notifikaatiokirjeen lähettämisen jälkeen EU-rahan käyttöön liittyvistä oikeusvaltiopuutteista epäillyllä jäsenmaalla on yhdestä kolmeen kuukautta aikaa vastata komissiolle.

Vastauksen jälkeen komissio tekee toimenpide-ehdotuksen jäsenmaita edustavalle neuvostolle, joka päättää toimista määräenemmistöllä. Näin ollen yhden jäsenmaan vastustus ei riitä estämään mekanismin käyttöä.

Komission ehdotuksessa selviää aikanaan myös se, kuinka suuri osa jäsenmaan EU-tuloista voitaisiin jäädyttää oikeusvaltiorikkomusten perusteella.

Puolan ja Unkarin kiivas vastustus on arvioitu perustuvan etenkin siihen, että niiden miljardituet ovat mekanismin myötä vaakalaudalla.

Esimerkiksi vuonna 2020 Puolan EU-tulot olivat noin 18 miljardia ja Unkarin reilut 6 miljardia, käy ilmi valtioneuvoston yhteenvedosta . Kumpikin maista on nettosaajia eli ne saavat EU:sta enemmän tukirahoja kuin mitä ne maksavat jäsenmaksuja.