Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Suomessa kirjattu kahdessa viikossa 406 koronakuolemaa – katso tallenne tiedotustilaisuudesta

Sosiaali- ja terveysministeriö sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitos pitivät torstaina klo 10 tilannekatsauksen, jossa käsitellään tauti- ja rokotustilannetta sekä koronavirustilanteen epidemiologista arviota Suomessa ja kansainvälisesti.

Voit katsoa tiedotustilaisuuden tallenteena tästä:

STM ja THL tiedottivat tilaisuuden alkaessa, että sairaalahoidossa olevien koronapotilaiden määrä pysyy korkealla tasolla.

Sunnuntaina erikoissairaanhoidossa oli yhteensä 425 koronapotilasta, joista 44 oli teho-osastoilla ja 381 muilla vuodeosastoilla. Teho-osastoilla hoidettavien potilaiden määrä väheni tammikuun lopulla ja on pysynyt sen jälkeen noin 30–50 potilaan tasolla. 

Kahden viime viikon aikana (21.3.–3.4.) koronavirustartuntaan liittyviä kuolemia on kirjattu 406, kun edeltävän kahden viikon aikana kuolemia kirjattiin 275. Koko epidemian aikana koronaan liittyviä kuolemia on raportoitu sunnuntaihin mennessä 3252. Menehtyneet ovat olleet keskimäärin 83-vuotiaita mediaanilla tarkasteltuna.

Tilannekatsauksessa olivat mukana osastopäällikkö Taneli Puumalainen STM:stä, johtaja Mika Salminen THL:stä ja neuvotteleva virkamies Jouni Varanka valtioneuvoston kansliasta.

Tilaisuudessa kuultiin myös katsaus arviointiraportista, joka koskee koronan yhteiskunnallisia vaikutuksia.