Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

HOK-Elanto aloittaa ruoan robottikuljetukset Espoossa – katuja pitkin mönkivä robotti tuo ostokset kotiin

S-ryhmään kuuluva HOK-Elanto aloittaa ruoan kuljetukset robotilla kotiin Espoossa. Katuja pitkin kulkevat robotit toimittavat ostokset Alepa-myymälöistä asiakkaiden koteihin. Mukaan mahtuu kolme ostoskassia.

Ensimmäisenä robotit ottaa käyttöön huomenna Otaniemen Alepa. Palvelu laajenee seuraavalla viikolla viiteen muuhun Espoossa sijaitsevaan Alepaan. HOK-Elannon mukaan Alepa on ensimmäinen toimija Suomessa, joka ottaa käyttöön ruoan robottitoimitukset.

– Maailmalla nämä robotit ovat toimittaneet jo miljoonia tilauksia, ja uskon niiden saavan suosiota myös Suomessa. Odotamme mielenkiinnolla, millaista palautetta robotit saavat asiakkailtamme, kertoo HOK-Elannon verkkokaupan kehitysjohtaja Jukka Ranua tiedotteessa.

Hänen mukaansa robottikuljetusten piiriin kuuluvaa myymäläverkostoa on mahdollista kasvattaa kysynnän ja asiakaspalautteiden pohjalta.

Robotit on kehittänyt virolaislähtöinen Starship Technologies. Starshipin kehittämät itsenäiset kuljetusrobotit ovat toimittaneet HOK-Elannon mukaan jo yli kolme miljoonaa ruoka- ja pakettitilausta muun muassa Yhdysvalloissa, Britanniassa, Tanskassa, Saksassa ja Virossa.

Starshipin robotti suunnittelee tekoälyn avulla itselleen sopivimman reitin toimitusosoitteeseen. Reitti kulkee jalankulkijoille tarkoitettuja väyliä pitkin. Robotti tunnistaa ihmiset ja ajoneuvot sekä mahdolliset muut esteet. Ne voivat ylittää katuja ja reunakivetyksiä ja kulkea esimerkiksi sateella tai lumessa.

Sähköllä toimivat robotit osaavat toimia liikenteessä, sillä ne tarkkailevat ympäristöään 12 kameran avulla. Tekoälyn avulla ne oppivat koko ajan lisää ympäristöstään.

Robotit kulkevat 99 prosenttia ajasta itsenäisesti, mutta ihmiset tarkkailevat niiden toimintaa ja voivat ottaa hallinnan itselleen koska tahansa.

Starship aikoo tuplata Suomen yksikön koon

Starship kehittää Suomessa robottiensa toimintaa. Yhtiön suunnitelmissa on kaksinkertaistaa Suomen yksikön koko kuluvan vuoden aikana.

Kaupan alalla automaatio on kehittymässä muutenkin ripeästi. Kesko kertoi pari viikkoa sitten, että helsinkiläisen Ruoholahden Citymarketin yhteyteen on rakennettu automaattinen järjestelmä, jossa robotit keräävät tuotteita hyllystä verkkokaupan tarpeisiin.

Suomeen rantautuneella ruoan verkkokaupalla Odalla on puolestaan automatisoitu keräyskeskus Helsinki-Vantaan lentoaseman läheisyydessä.