Tuoreen suomalaistutkimuksen mukaan lievä umpilisäketulehdus voi parantua jopa itsestään. Tulokset kertovat, ettei tautiin tarvita välttämättä edes antibioottihoitoa. Tutkimusryhmää johtava, Turun yliopistossa ja Turun yliopistollisessa sairaalassa työskentelevä professori Paulina Salminen huomauttaa, että tulokset koskevat vain lievää tautimuotoa. Vakavaa muotoa sairastavat potilaat tarvitsevat edelleen toisenlaista hoitoa.
– Heidän tautinsa vaatii lähes aina kiireellisen umpilisäkkeen poistoleikkauksen, Salminen sanoo tiedotteessa.
Lievä ja vakava tautimuoto voidaan hänen mukaansa erottaa toisistaan tietokonetomografiakuvauksella.
Sama tutkimusryhmä selvitti aiemmin, että suurin osa lievemmistä umpilisäketulehduksista paranee hyvin antibiootilla, ilman leikkausta. Näillä tuloksilla on ollut vaikutuksia myös hoitokäytäntöihin.
– Potilas säästyy mahdollisesti tarpeettomalta leikkaukselta, mikä on iso asia potilaalle ja säästää merkittävästi myös yhteiskunnan varoja, Salminen toteaa.
------
juttua korjattu 11.15: Professori Salminen työskentelee Turun yliopistossa ja Turun yliopistollisessa keskussairaalassa, ei tutkimusryhmä.