Presidentti Volodymyr Zelenskyin taloudellinen neuvonantaja Oleg Ustenko arvostelee brittilehti The Guardianin haastattelussa Eurooppaa ja erityisesti Saksaa siitä, ettei venäläisen energian käyttöä lopeteta.
Hänen arvionsa mukaan Venäjä saa öljyn ja kaasun myynnistä noin 1,4 miljardia dollaria päivässä, josta suurin osa tulee Euroopasta.
– Kuvitelkaa, kuinka monta ohjusta ja pommia voi ostaa sellaisella rahalla.
Ustenkon mukaan Ukrainan ahdinko kasvaa, koska Eurooppa kieltäytyy toimimasta. Hänen mielestään osa eurooppalaisista ei ymmärrä, että he rahoittavat öljy- ja kaasurahoilla presidentti Vladimir Putinin sotakoneistoa.
–Jos venäläiset tekevät sotarikoksia ja jopa kansanmurhan, Venäjälle näitä "verirahoja" toimittavat ovat syyllisiä samaan sotarikokseen.
Eniten Ustenko on turhautunut Saksaan, joka on Euroopan suurin talousmahti ja kaikista riippuvaisin venäläisestä öljystä ja kaasusta.
Ulkoministeri Annalena Baerbock lupasi viime viikolla, että Saksa lopettaa venäläisen öljyn tuonnin vuoden loppuun mennessä ja kaasun käytön vaiheittain myöhemmin. Ustenko pitää tätä aikataulua "kelvottomana".
Ustenkon mukaan hän neuvoisi Saksan liittokansleria Olef Scholzia katkaisemaan maan suurimman lämmityslähteen heti, koska Putin on aseistanut energiavarat.
– En haluaisi maani kohtaavan kansallista häpeää, koska emme toimi oikein. Saksa selviää ilman venäläistä öljyä.
Ustenkon arvion mukaan öljyn vientikielto merkitsisi lyhytaikaista polttoaineen hintainflaatiota. Markkinat korjaantuisivat, kun muiden maiden toimitukset alkaisivat. Ustenko myöntää, että kaasun osalta siirtyminen olisi vaikeampaa.
Ustenkon mielestä maksut venäläisille kaasutoimittajille tulisi pitää sulkutilillä, josta ne avattaisiin sodan päätyttyä. Tämä tukahduttaisi Kremlin tulovirran ja tarjoaisi taloudellisen kannustimen aggression lopettamiseksi.
Ustenkoa huolestuttaa se, että Euroopan laskelmat perustuvat rahaan ja huonelämpötilojen laskemiseen muutamalla asteella.
– Ukrainalaiset piiloutuvat maan alle kolmen asteen lämpötiloissa, ja te puhutte muutaman asteen viileämmistä taloista. Ukrainassa puhutaan ihmiselämästä. Asetatte ihmiselämän kotienne lämpötilaa tai rahaa vastaan.