Metsäyhtiö Stora Enso myy sahansa ja puunhankintansa Venäjällä, kertoo yhtiö tiedotteessaan. Sahat ja puunhankintatoiminnot myydään Stora Enson paikalliselle johdolle.
Kauppaan kuuluvat Stora Enson Neboltshin ja Impilahden sahat sekä Venäjän puunhankinta, joka toimittaa puuta sahoille. Sahat sijaitsevat Novgorodissa ja Karjalassa ja työllistävät noin 330 ihmistä. Venäjän puunhankinta työllistää noin 170 ihmistä.
Sahojen vuotuinen kokonaiskapasiteetti on 350 000 kuutiometriä sahatavaraa, josta 55 000 kuutiometriä on jatkojalosteita ja lisäksi 65 000 tonnia pellettejä.
Yhtiö kertoo, että kaupan odotetaan toteutuvan vuoden toisella neljänneksellä.
Venäjällä vielä kolme pakkaustehdasta
Kaupalla ei ole olennaista vaikutusta Stora Enson vuotuiseen liikevaihtoon tai operatiiviseen liiketulokseen, kerrotaan tiedotteessa. Myytävien liiketoimintojen heikentyneiden liiketoimintanäkymien vuoksi Stora Enson ensimmäisen neljänneksen tulokseen on kirjattu 70 miljoonan euron arvonalentumistappio.
Tämän lisäksi kansainvälisten kirjanpitosäännösten mukainen tappio kaupasta on noin 60 miljoonaa euroa. Stora Enson mukaan tappio koostuu pääasiassa myyntipäivänä kirjattavista valuuttakurssimuutosten oikaisuista.
Stora Ensolla on Venäjällä myös kolme aaltopahvipakkaustehdasta, joiden tuotanto on keskeytetty Venäjän hyökkäyssodan vuoksi. Yhtiö kertoo etsivänsä vastuullista ratkaisua niiden tulevaisuudelle.
Maaliskuun alussa Stora Enso kertoi keskeyttävänsä kaiken tuotantonsa Venäjällä sekä viennin ja tuonnin Venäjälle ja Venäjältä.