Vantaan vankilan matkasellissä tammikuussa tapahtuneesta henkirikoksesta on nostettu syytteet, kertoi Helsingin Sanomat tiistaina. 19- ja 23-vuotiaat miehet saavat syytteet murhasta. Lisäksi molemmat saavat syytteen erikseen tehdyistä törkeistä raiskauksista.
Syytteiden käsittely alkaa Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa kahden viikon kuluttua.
Poliisi kertoi aiemmin, että uhriin oli esitutkinnan mukaan kohdistettu väkivaltaa jopa kahden päivän ajan. Väkivalta alkoi lievempinä tekoina ja yltyi erittäin julmaksi. 20-vuotias uhri löytyi tammikuun lopulla kuolleena matkasellistä.
Poliisin mukaan epäillyt käyttivät apunaan erilaisia välineitä ja tukahduttivat uhrin pitkäkestoisen väkivallan päätteeksi muovipussilla.
HS:n mukaan molemmat syytetyt tuomittiin viime vuonna henkirikoksen yrityksestä. Toinen heistä sai muun muassa murhan yrityksestä yli kymmenen vuotta vankeutta, mutta tuomio ei ole lainvoimainen. Toinen sai isänsä tapon yrityksestä kolme ja puoli vuotta vankeutta.
Poliisin mukaan esitutkinnassa on selvinnyt, että teon motiivilla on yhteys uhrin rikolliseen taustaan. STT:n tietojen mukaan uhri oli tuomittu muun muassa törkeistä lapsen seksuaalisista hyväksikäytöistä.