Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kuluttajien ja yritysten odotukset synkkenivät huhtikuussa – inflaatio-odotukset ennätystasolla

Sekä kuluttajien että yritysten odotukset talouden kehityksestä ovat synkentyneet huhtikuussa. Tilastokeskuksen mukaan kuluttajien luottamus on ollut heikommalla tasolla vain koronakriisin alussa huhtikuussa 2020 ja vuoden 2008 lopussa, kun finanssikriisi oli päällä.

Kuluttajien odotukset inflaatiosta olivat korkeimmat mittaushistoriassa, eli vuoden 1995 jälkeen.

Myös arviot oman talouden nykytilasta oli vaisu ja vain harva Tilastokeskuksen luottamustutkimukseen vastannut oli aikeissa käyttää rahaa kestotavaroiden hankintaan.

Vain kymmenen prosenttia kuluttajista arvioi, että Suomen taloustilanne paranee seuraavan vuoden aikana. Lukema oli mittaushistorian alin.

Asuntoluotottaja Hypon ekonomisti Juho Keskinen huomautti katsauksessaan, että kuluttajien mielialat ovat nyt synkemmät kuin yritysten.

– Kuluttajista on kuitenkin tullut tarkkaavaisempia ja valikoivampia sodan synnyttämän inflaation seurauksena ja hankintoja punnitaan nyt huolella, Keskinen kirjoitti.

Keskisen mukaan asuntomarkkinoiden tunnelma on jäähtynyt, mutta romahdusta ei ole luvassa.

Keskuskauppakamarin pääekonomisti Jukka Appelqvist arveli kommentissaan, että kotitalouden synkistely saattaa mennä jo liiallisuuksiin.

– Kotitaloudet ovat yhä sokissa sodan alkamisen seurauksena. Kuluttajahintojen nousu syö uskoa omaan talouteen, kun ostovoima supistuu. Väittäisin silti, että kotitalouksien arviot ovat joiltakin osin jopa liian synkkiä, Appelqvist kirjoitti.

Hän muistutti, että taloudesta löytyy jo myötätuulta.

– Koronarajoitukset ovat poistuneet, ja talouden avautuminen tasapainottaa heikkenevää vientiä. Lisäksi työvoiman kysyntä on yhä vahvaa ja työttömyyden riski alhainen, Appelqvist luetteli.

Sota iski rakentamisen näkymiin

EK:n huhtikuun suhdannebarometrin mukaan suomalaisyritysten suhdannenäkymät ovat heikentyneet eniten rakentamisessa ja palveluissa.

– Venäjän hyökkäys Ukrainaan näkyy erityisesti rakentamisessa, jossa tilanne on muuttunut nopeasti heikommaksi. Varsinkin materiaalien saatavuus on nyt iso kysymys, joka näkyy myös teollisuuden puolella suurena ongelmana. Vaikka kysyntää riittää vielä monin paikoin, epävarmuus tulevasta yhdistettynä voimakkaaseen kustannusten nousuun vaikeuttaa suomalaisyritystenkin toimintaympäristöä nyt merkittävästi, sanoi EK:n johtaja Sami Pakarinen tiedotteessa.

Palveluissa työvoiman saatavuusongelmat ovat pahentuneet monella alalla.

Dansken pääekonomisti Pasi Kuoppamäki arvioi kommentissaan, että inflaatio ja sota Ukrainassa heittävät tumman varjon Suomen talousnäkymien päälle, mutta luottamusmittareissa ei silti näy paniikkijarrutusta.

– Yritysten luottamuksen pysyminen melko vakaana kielii yritysten kyvystä sopeutua tilanteeseen. Osaavan työvoiman jatkuva pula yrityksissä ja kuluttajien työttömyyspelkojen maltillisuus kertovat työmarkkinoiden pysyneen vakaina, Kuoppamäki kirjoitti.

Riski aiempaa korkeammasta inflaatiosta on syytä ottaa vakavasti, vaikka inflaation odotetaan laskevan vuoden lopulla.

– Taloudessa täytyy samalla sopeutua aikaan, jolloin kaupalliset suhteet Venäjän kanssa ovat pakkasella ja vientimarkkinat viilenevät muuallakin, Kuoppamäki summasi.