Helsingin keskustassa Pohjoisesplanadilla tapahtui lauantaina alkuillasta liikenneonnettomuus, jossa loukkaantui ainakin kolme ihmistä.
Poliisin mukaan kaksi loukkaantunutta on viety sairaalahoitoon, mutta heillä ei ole hengenvaaraa. Poliisi tiedotti aiemmin kahdesta loukkaantuneesta, mutta myöhemmin poliisille ilmoittautui kolmas, lievästi loukkaantunut, sivullinen.
Poliisin alustavien tietojen mukaan Pohjoisesplanadia ajanut auto osui kaikkiaan kahdeksaan muuhun autoon.
Kuljettaja on poliisin hallussa. Häntä epäillään alustavasti törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja törkeästä vammantuottamuksesta.
Helsingin poliisista kerrotaan, että kuljettajan kiinniotto sujui rauhallisesti. Kuljettaja ei loukkaantunut kolarissa.
Poliisin alustavan käsityksen mukaan kolarointiin ei liity suunnitelmallisuutta, kerrottiin Helsingin poliisin johtokeskuksesta.
– Tällä hetkellä onnettomuuteen johtaneista syistä tai motiivista ei ole tietoa, mutta poliisi selvittää tapahtumien tarkempaa kulkua ja teon mahdollista tahallisuutta, Helsingin poliisi kirjoitti Twitterissä.
Silminnäkijä: "Ihmiset hätääntyivät"
Paikalla ollut silminnäkijä kertoi STT:lle puhelimitse, että heidän seurueensa näki, kuinka auto kiihdytti erittäin kovaa vauhtia ja tuli Pohjoisesplanadia kohti.
– Kuului hirveä rasahdus, tuli savupilvi. Ihmiset hätääntyivät, ja paikalle alkoi kokoontua lisää ihmisiä, nimettömänä pysyttelevä silminnäkijä kertaa.
Paikalle tuli naisen mukaan melkein heti hälytysajoneuvoja ja poliiseja.