Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Yön uutiskooste | Suomalaiset innostuivat moottoripyöräilemään – Euroviisuviikko alkaa

Pandemia-aika on innostanut yhä useamman hankkimaan moottoripyöräkortin

Moottoripyöräkorttien suorittaminen on lisääntynyt merkittävästi koronapandemian aikana, Liikenne- ja viestintävirasto Traficomista kerrotaan.

Ennen pandemiaa kortteja suoritettiin vuosittain noin 10 000. Viime ja toissa vuonna määrä kasvoi jo noin 12 000–13 000:een vuodessa.

Selvästi eniten suoritetaan A- ja A1-kortteja. A-kortti oikeuttaa ajamaan kaikenkokoisia moottoripyöriä, A1-kortti puolestaan kevytmoottoripyöriä.

Moottoripyöräkorttien hankkiminen on selvästi yleisempää miesten kuin naisten keskuudessa.

CIA:n johtaja: Putin näkee, että hänellä ei ole varaa hävitä Ukrainassa käytävää sotaa

Yhdysvaltain tiedustelupalvelu CIA:n johtaja William Burns sanoo Venäjän presidentti Vladimir Putinin uskovan, että Ukrainassa käytävää sotaa ei ole varaa hävitä.

Venäläisjoukkojen epäonnistumisista huolimatta Putin uskoo Burnsin mukaan yhä, että joukot pystyvät kukistamaan Ukrainan vastarinnan.

Burnsin mukaan Putin ei ole näyttänyt merkkejä siitä, että hän suunnittelisi taktisten ydinaseiden käyttöä.

Venäjä hyökkäsi Ukrainaan helmikuun lopulla. (Lähde: AFP)

Hongkongissa mielenosoitukset murentanut turvallisuusministeri nousemassa erityishallintoalueen johtoon

Kiinan tiukassa otteessa olevalla erityishallintoalueella Hongkongissa valitaan tänään uusi hallintojohtaja. Jo nyt on tiedossa, että hallintojohtajan tehtävät on ottamassa haltuunsa John Lee, joka on ainoa tehtävään ehdolle asettunut ja Kiinan siunauksen saanut ehdokas.

Lee on entinen poliisi, ja väistyvän hallinnon aikana hän työskenteli muun muassa turvallisuusministerinä Hongkongin laajojen mielenosoitusten aikaan.

Virallisen päätöksen Leen valinnasta sunnuntaina tekee 1 500-jäseninen Kiinaan kallellaan oleva valitsijakomitea.

Euroviisut avataan virallisesti tänään Italian Torinossa

Euroviisut avataan virallisesti tänään, kun Italian Torinossa järjestetään viisuviikon avajaisseremonia.

Ensimmäinen semifinaali kisataan tiistaina. Toisen semifinaalin vuoro on torstaina, jolloin mukana on myös Suomen edustaja The Rasmus.

Kustakin semifinaalista pääsee kymmenen kappaletta lauantaina kisattavaan viisufinaaliin. Niiden lisäksi finaalissa on mukana myös viisi suurinta rahoittajamaata: kisaisäntä Italia, Espanja, Saksa, Ranska ja Britannia.

Tämän vuoden Euroviisut kisataan poikkeuksellisen poliittisessa tunnelmassa. Kisojen ylivoimaisena voittajasuosikkina on Ukraina.

Lehkonen avasi Coloradon maalihanat, joukkue on enää yhden voiton päässä jatkosta

Yhdysvalloissa jääkiekon NHL:ssä Colorado Avalanche on yhden voiton päässä pudotuspelien seuraavasta kierroksesta. Colorado kaatoi Nashville Predatorsin vieraskaukalossa maalein 7–3 ja johtaa nyt ensimmäisen pudotuspelikierroksen ottelusarjaa voitoin 3–0.

Coloradon avausmaalista vastasi Artturi Lehkonen, joka laukoi 1–0-maalin ylivoimalla, kun aloituserää oli pelattu lähes 11 minuuttia.

Nashvillen suomalaisvahvistus Eeli Tolvanen tasoitti pelin 2–2-lukemiin toisen erän alussa.

Coloradon Mikko Rantanen nappasi pelistä kaksi syöttöpistettä, ja Nashvillen Mikael Granlund kerrytti tehosaldoaan yhdellä maaliin johtaneella syötöllä.

Alfa Romeon Bottas kaasutteli Yhdysvaltain gp:n aika-ajoissa viidenneksi - Ferrarin Leclerc lähtee Miamissa paalupaikalta

Ferrarin Charles Leclerc on kaasutellut F1:n Yhdysvaltain gp:n aika-ajoissa paalupaikalle. Alfa Romeon Valtteri Bottas ajoi Miamissa viidenneksi.

Bottas hävisi aika-ajojen kaikkia kolmea osiota hallinneelle Leclercille vajaat 0,7 sekuntia. Bottas ajoi nopeimman kierroksensa viimeisellä vedolla.

Ferrarin kaksoisvoiton aika-ajoissa varmisti Carlos Sainz. Kolmas oli viime vuoden maailmanmestari Red Bullin Max Verstappen.

Mercedeksen seitsenkertainen maailmanmestari Lewis Hamilton oli kuudes.