Shuggie Bain oli Douglas Stuartille kymmenvuotinen matka omaan menneisyyteen – teos toi tekijälleen ymmärrystä ja antoi äänen hiljennetylle köyhyydelle

Ainakin 44 kertaa kiitos mutta ei kiitos. Niin usein skotlantilais-yhdysvaltalaisen Douglas Stuartin esikoisromaani Shuggie Bain sai hylkäävän vastauksen kustantajilta, joille kirjaa oli tarjottu julkaistavaksi.

Asia tosin paljastui kirjailijalle itselleen vasta, kun häntä haastateltiin heti teoksen voitettua kirjallisuuden Booker-palkinnon marraskuussa 2020. Koronaviruspandemian vuoksi virtuaalisesti järjestetyn palkintotilaisuuden jälkeen Stuart kertoi toimittajalle saaneensa parissa viikossa parikymmentä hylkäystä kustantajilta.

– Silloin agenttini avasi mikrofoninsa ja huikkasi, että oikeasti luku oli 44. Hän oli vain lakannut kertomasta minulle, Stuart sanoo STT:lle Helsingissä vieraillessaan Helsinki Lit -kirjallisuusfestivaalilla.

Hylkäyksiä tuli molemmilta puolilta Atlantin valtamerta, myös Skotlannista, jonne Shuggie Bain sijoittuu. Sittemmin kustantajia on saattanut kaduttaa: 50 000 punnan Booker on yksi englanninkielisen kirjallisuuden suurimpia ja tunnetuimpia palkintoja, ja yleensä se tekee voittajasta myös kaupallisen menestyksen.

Köyhyyden julmuus ja rakkauden rajat

Stuartin omiin lapsuudenkokemuksiin perustuva Shuggie Bain on kertomus pienestä skottipojasta pääministeri Margaret Thatcherin Britanniassa ja pojan rakkaudesta äitiinsä, joka hukuttaa toivottomuuden tunnettaan alkoholiin. Vähätkin rahat hupenevat oluttölkkeihin, ja poika yrittää parhaansa mukaan selviytyä päivä kerrallaan.

Läsnä on myös pojan erilaisuus ja sen aiheuttama yksinäisyys: hän ei istu skotlantilaisen työläisyhteisön miesihanteeseen eikä ole kiinnostunut tytöistä.

Palkintoperusteiden mukaan teos paljasti "köyhyyden julmuuden, rakkauden rajat ja ylpeyden onttouden", ja sitä kutsuttiin myös "purevaksi ja sydäntä särkeväksi".

Julkaisu, Booker-ehdokkuus ja lopulta palkinto ovat tunnustuksia paitsi Stuartin omalle tarinalle myös skotlantilaisille äänille. Ennen Stuartia palkinto on annettu skotille vain kerran, James Kelmanille teoksesta How Late It Was, How Late vuonna 1994. Palkinto herätti kritiikkiäkin, sillä teos oli kirjoitettu murteella, ja sitä kutsuttiin muun muassa "kaunokirjalliseksi vandalismiksi".

Stuart uskoo voittonsa olleen voitto muillekin kaltaisilleen: seksuaalivähemmistöihin kuuluville ja työväenluokkataustaisille ihmisille, jotka kirjoittavat omalla murteellaan ja tavalla, jota ei perinteisesti ole kuultu klassisen kirjallisuuden kuplassa.

Kirja kutsui aina takaisin

Alun perin Shuggie Bainia ei kirjoitettu julkaistavaksi, vaan se oli uraa luovalle miehelle rakas harrastus. Stuart jäi 16-vuotiaana orvoksi äitinsä kuoltua, mutta kannustavien opettajiensa tukemana – ja tekemällä töitä opintojen ohella neljänä arki-iltana ja viikonloppuisin – hän jatkoi opiskelua. Koska peruskouluaikana opinnot jäivät muun muassa kiusaamisen ja äidin juomisen vuoksi sirpaleisiksi, Stuartilla oli liian paljon aukkoja monien alojen jatko-opintoihin, mutta opettajat opastivat luovaa nuorta taidekouluun.

– He sanoivat, että minun kannattaisi opiskella tekstiilialaa. Silloin en oikein tiennyt, mitä se oikeastaan edes tarkoitti.

Muoti vei Stuartin lopulta New Yorkiin ja tekemään töitä monille tunnetuille brändeille, kuten Calvin Kleinille ja Banana Republicille, jonka kautta hän teki yhteistyötä myös suomalaisen Marimekon kanssa.

Kirjoittaminen kulki koko ajan rinnalla. Vaikka työ muotialalla oli kiinnostavaa ja kutkuttavaa, usein viikon kohokohta oli puolituntinen sunnuntaina tai lentomatka, kun Stuart sai sukeltaa hahmojensa maailmaan.

Kevyt kokemus Shuggie Bain ei kuitenkaan ollut.

– Oli myös hetkiä, jolloin kirjoittaminen oli liian vaikeaa. Joidenkin kohtausten kirjoittamisen jälkeen ajattelin, että minun on nyt siirrettävä teksti joksikin aikaa sivuun mielenterveyteni vuoksi. Kirja kuitenkin aina kutsui minut takaisin.

Uudet näkökulmat toivat ymmärrystä

Ensimmäisestä 1 800 sivun luonnoksesta kasvoi vuosien työn tuloksena palkittu teos. 10 vuodessa tekstistä syntyi yhteensä parikymmentä luonnosta, ja välillä näkökulmat tekivät täyskäännöksiä. Stuart huomauttaa, että 10 vuoden aikana myös kirjoittaja itse muuttuu.

– Aloitin kirjoittamalla äidistä, joka oli menettänyt toivonsa paremmasta tulevaisuudesta itselleen, lapsilleen ja yhteisölleen. 32-vuotiaana sitä oli vaikeaa kuvitella. 42-vuotiaana ymmärsin sen paremmin, vaikka elämäni oli hyvin erilaista kuin äitini tai kirjani Agnes Bainin.

Kirjoittamalla Stuart sai tarkastella menneisyyttään ja sitä, miksi yhteiskunnan rakenne oli revennyt niin, että rakastettu ja rakastava äiti vajosi toivottomuuteen ja jäi riippuvuuden jalkoihin. Ensimmäisissä luonnoksissa syitä juomiselle käsiteltiin Stuartin sanojen mukaan naiivisti, kunnes hän muun muassa perheenjäsentensä kanssa keskusteltuaan ymmärsi, ettei riippuvuus synny yhdessä hetkessä.

– Se on kuin vuorovesi, joka nousee ennen kuin huomaa, kuinka kaukana rannasta sitä onkaan, hän kuvailee.

Siksi kirja oli taas aloitettava alusta – mutta uudella ymmärryksellä. Kokemus oli korjaava, vaikka se kymmenen vuotta veikin.

– Se katarsis (puhdistava kokemus), jota kaikki aina luulevat minun kokeneen, ei ole se, että sain jakaa traumaa ja kipua. Se oli sitä, että istuin alas fiktiivisten hahmojen kanssa ja sain miettiä, miten he päätyivät sinne, missä olivat ja miksi he tekivät, mitä tekivät.

Monesti syitä löytyikin: muun muassa taloudellisen tilanteen aiheuttamaa toivottomuutta ja epätoivoa tai julmuutta, joka kumpuaa naisvihasta tai kapeasta mieskuvasta. Stuart alkoi ymmärtää, miksi ihmiset päätyivät ratkaisuihinsa silloinkin, kun hän ei niistä pitänyt.

Keskiluokkaisena kertomassa työväen tarinaa

Stuart kutsuu monia Shuggie Bainissa kuvattuja perheitä Thatcherin ajan politiikan siviiliuhreiksi. Vaikka aikaa on kulunut ja Britannia on yksi maailman vauraimmista maista, köyhyys on monille edelleen todellisuutta.

New Yorkissa puolisonsa kanssa elävä Stuart on lapsuus- ja nuoruusvuosiensa jälkeen noussut yhteiskuntaluokissa ylöspäin. Taannoin hän totesikin yhden suurimman surunsa liittyvän siihen, että köyhyydessä kasvaneena hänen oli ensin nostettava itsensä keskiluokkaan saadakseen kerrottua työväenluokkaisen tarinan.

– Jos olisin jäänyt työväenluokkaan, en tiedä, olisivatko yhtä monet ovet olleet minulle avoinna.

Stuart uskoo, että juuri siksi monien köyhien tarinat hiljennetään tai ne jäävät kokonaan kertomatta. Vaikka kirjallisuudessa ja kulttuurimaailmassa puhutaan paljon monimuotoisuudesta ja vähemmistöjen osallisuudesta, keskustelu yhteiskuntaluokista on hänen mielestään edelleen liian vähäistä.

Stuart sanookin ilolla seuranneensa uusia kirjoittajia, jotka kertovat tarinoita nykypäivän Britanniasta ja luokkayhteiskunnasta.

– Jos katsoo Britannian kirjallisuuden historiaa ja luulee ymmärtävänsä maata, sitä ei kuitenkaan ymmärrä kokonaisuudessaan vaan vain keskiluokkaisesta näkökulmasta.

Kirjailija on ollut ilahtunut siitä, että Shuggie Bain on ollut myyty teos myös supermarketeissa, ei vain keskiluokan suosimissa kirjakaupoissa. Yksi suurimmista kohteliaisuuksista hänelle on ollut se, että Shuggie Bain on ollut joillekuille ensimmäinen romaani, jonka he ovat koskaan lukeneet.

Kääntäjillä keskinäinen vertaistukiryhmä

Shuggie Bain on julkaisunsa jälkeen käännetty lukuisille kielille. WSOY julkaisi Laura Jänisniemen tekemän suomennoksen huhtikuussa.

Vuoropuhelua käydään paljon skotiksi, jota pidetään sekä omana kielenään että englannin murteena. Stuart sanoo, että kirjakielen käyttäminen olisi ehkä ilahduttanut "kirjallisuuskuplaa", mutta hän ei voinut kieltää hahmoilta heidän omaa tapaansa puhua – onhan aksentti tai murre Britanniassa yksi yhteiskuntaluokkia jakavista tekijöistä.

Hänen oli päätettävä, kumman puolella hän on, kirjallisuuskuplan vai omien hahmojensa.

– Valinta ei ollut vaikea. Jos Shuggie tai Agnes olisivat oikeita ihmisiä, haluaisin heidän voivan lukea kirjan ja sen tuntuvan heille aidolta.

Kirjan kääntäjiä Stuart myöntää naurahtaen hieman säälivänsä. Viime syyskuussa Stuart vieraili Pariisissa kääntäjien tapahtumassa, jossa oli mukana useita Shuggie Bainin kääntäjiä eri kielialueilta. Hän kertoo sanoneensa näille iloisena, että kääntäminen oli varmasti erinomainen haaste.

– He vain katsoivat minua ällistyneinä ja totesivat, että "se oli hirveän hankalaa".

Stuartin mukaan kääntäjät olivat perustaneet Facebookiin vertaistukiryhmän, jossa puitiin ainoastaan Shuggie Bainin kääntämisen hankaluuksia. Hän itse kävi kurkkimassa ryhmää – mutta vain kerran.

– Vilkaisin muutaman sekunnin ja tajusin heti, ettei sitä ole tarkoitettu minulle. He eivät halua kirjoittajan näkevän tätä, hän sanoo nauraen.

Kakkosteos syntyi vailla paineita

Stuartin toinen romaani Young Mungo julkaistiin englanniksi huhtikuussa. Teoksen kirjoittamisen hän aloitti jo ennen kuin tiesi edes lähettävänsä Shuggie Bainia kustantamoihin. Siksi esikoisen saama huomio ei lisännyt painetta kakkosteosta kirjoittaessa.

Erona edeltäjään on se, että toisin kuin Shuggie Bainille, Young Mungolle Stuartilla oli suunnitelma. Hän tiesi alusta asti, mitä hän kirjalta halusi: tarinan muun muassa ensirakkaudesta, väkivallasta ja ulkopuolisuuden tunteesta.

Young Mungo oli jo viimeistelyvaiheessa, kun Booker-palkinto tuli. Stuartista tämä oli hyvä asia, koska näin molemmat kirjat ovat olleet hyvin henkilökohtaisia projekteja, mikä on myös niiden vahvuus.

– Jos tietäisin, mitä tiedän nyt, olisin saattanut miettiä lukijoiden tunteita vähän enemmän, ehkä pehmentää joitakin iskuja.

Kolmannen teoksen kanssa paineilta ei voi välttyä. Nyt Stuart tietää, mitä lukijat häneltä odottavat.

– Ainoa, mitä kirjoittajana toivon voivani tehdä, on saada se tunne, jonka saan lukijana: todella uskoa hahmoihin ja uppoutua heidän maailmaansa. Kun käännän viimeisen sivun, haluan tuntea menettäneeni jotakin ja toivoa hahmojen palaavan luokseni, saada miettiä heidän kuulumisiaan jatkossakin.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Uutiskirjeen tilaajana saat joka päivä toimituksen valitsemat kärkiuutiset - tilaa nyt!

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut