Poliisi uskoo Helsingin Ylä-Malmilla tapahtuneen omakotitalon palon olleen tahallaan sytytetty. Asiasta kertoo STT:lle tutkinnanjohtaja, rikosylikomisario Ritva Elomaa.
Aiemmin epäilystä uutisoi Helsingin Sanomat.
Pelastuslaitos tiedotti maanantain vastaisena yönä kaksikerroksisen omakotitalon vaurioituneen erittäin pahasti tulipalossa Ylä-Malmilla. Henkilövahinkoja ei tapahtunut, ja rakennuksessa olleet kolme ihmistä saatiin pelastettua.
Elomaan mukaan poliisin tekninen tutkinta saatiin valmiiksi maanantaina iltapäivällä. Tapahtunutta tutkitaan kolmena murhan yrityksenä ja tuhotyönä.
Koska kuulusteluja ei ollut vielä tehty, Elomaa ei halunnut vielä kertoa, miksi kyse on poliisin mielestä tuhotyöstä. Hän sanoi kuitenkin, että vaikka tutkinta on vasta alussa, poliisilla ei ole epäilystäkään, etteikö palo olisi ollut tahallinen.
– Hyvät viitteet on olemassa, hän kertoi STT:lle.