Pohjois-Korea kertoo kuudesta uudesta kuumeesta johtuneesta kuolemantapauksesta. Valtiollisen KCNA-uutistoimiston mukaan kuolleiden lukumäärä oli maanantai-iltana yhteensä 56. Kuumetapauksia on kaikkiaan yli 1,48 miljoonaa, ja ainakin runsaat 663 000 ihmistä saa lääkärinhoitoa.
Kuten viikonloppuna, maa ei tälläkään kertaa kertonut, oliko kuolonuhreilla todettu positiivista koronatestitulosta. Asiantuntijoiden mukaan maalla ei ole mahdollisuuksia laajamittaiseen testaukseen.
Samalla Pohjois-Korea sanoi, että se aikoo tehostaa armeijan toteuttamaa lääkkeiden jakelua. Maan armeija on lähettänyt joukkonsa kiireellisesti kaikkiin pääkaupungin Pjongjangin apteekkeihin ja ryhtynyt toimittamaan lääkkeitä.
Eristäytynyt Aasian maa kertoi ensimmäisestä koronatartunnastaan torstaina.
Politbyroon hätäkokoukset päivittäisiä
Kuumeeseen sairastuneiden ihmisten lukumäärä Pohjois-Koreassa on kohonnut torstaista ripeästi. Torstaina se kertoi kaikkiaan 187 000 ihmisen olevan eristyksissä ja hoidettavana kuumeen vuoksi. Tuolloin vahvistettiin, että kuusi kuumeessa ollut ihmistä on kuollut ja heistä yhdellä oli todettu koronatartunta.
Tartuntojen määrä kohoaa siitä huolimatta, että Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-un on määrännyt maahan koronasulun taudin leviämisen estämiseksi.
Pohjois-Korea ei ole rokottanut yhtäkään 25 miljoonasta asukkaastaan koronaa vastaan. Maa on kieltäytynyt koronarokotteista, joita sille ovat tarjonneet niin Maailman terveysjärjestö WHO, Kiina kuin Venäjä. Sen sijaan maa on yrittänyt sulkea rajansa lähes täysin.
Kim on kritisoinut terveydenhuollon viranomaisia voimakkaasti ja kutsunut epidemian ehkäisyä epäonnistuneeksi. Erityisesti Kim on moittinut sitä, ettei apteekkeja ole saatu pidettyä auki vuorokauden ympäri lääkkeiden jakelua varten.
Kim on myös asettanut itsensä Pohjois-Korean tautitilanteen hoitamisen etulinjaan, pitäen maata johtavan politbyroon hätäkokouksia lähes päivittäin.
Valtiollisen KCNA-uutistoimiston mukaan tavoitteena on ryhtyä informoimaan väkijoukkoja koronaviruksen omikronmuunnoksesta, jotta epidemian tieteelliset hoitomenetelmät sekä ehkäisykeinot ymmärretään.
Uutistoimisto kertoi myös, että liki 11 000 virkamiestä, opettajaa ja lääketieteen opiskelijaa osallistui maanantaina kaikkien asukkaiden intensiiviseen lääketieteelliseen tarkastukseen kuumepotilaiden löytämiseksi.
Pohjois-Korean terveydenhuoltojärjestelmä kuuluu maailman huonoimpiin ja asiantuntijoiden mukaan maalta uupuu muun muassa tärkeitä lääkkeitä ja varusteita.