Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Suomalainen "Nato-olut" ylsi Venäjän luetuimpiin uutisiin – liki yhtä suosittu kuin tiedottaja Zaharovan kommentit

Suomalainen OTAN-olut kiinnostaa venäläisiä. RBC-lehden Telegram-kanavalla se vaikuttaa olevan tiistain luetuin uutinen. Tiistaina illalla OTAN-uutista oli luettu lähemmäs 360 000 kertaa.

Venäläismedia kertoo otan-sanan merkityksen ja linkittää aiheen suomalaiseen Nato-prosessiin. Uutinen kertoo, kuinka savonlinnalaispanimo päätti tehdä oluen, "koska suurin osa maan väestöstä kannatti liittymistä allianssiin". Sivusto kertoo myös panimon aikovan "lähettää erän "NATO-olutta" eduskunnan olutkerhoon, Puolustusvoimien esikuntaan ja presidentin kansliaan".

Venäläissivuston suomalaisolutta koskeva uutinen oli herättänyt tiistaina noin sata kommenttia. Esimerkiksi "en ole koskaan kokeillut suomalaisolutta, mutta Finlandia-vodkan jano on kova", "suomalaisilla on kaikki laadukasta, täytyy kokeilla", "suomalaiset eivät enää tule Pietariin alkoholin takia, sillä Viroon pääsee ilman viisumia".

Suomalainen olut-uutinen hävisi tiistaina kuitenkin Venäjän ulkoministeriön tiedottaja Maria Zaharovan Viron pääministeriä ivaavalle Telegram-postaukselle. Sitä oli luettu lähemmäs 550 000 kertaa. Zaharovan tyyli on usein ilkeä, kuten tälläkin kertaa.

Venäläisessä Telegrammissa oli tiistaina suosittu myös esimerkiksi uutinen, ettei Venäjä aio sulkea Youtubea. Sitä oli katsottu yli 300 000 kertaa.

Instagram-estojen mahdollista purkamista väläytellyt Kremlin tiedottaja Dmitri Peskov-uutinen oli innostanut lukemaan yli 100 000 kertaa. Sen sijaan ulkoministeri Sergei Lavrovin EU:ta ja Saksaa pilkkaava uutinen keräsi vajaat 70 000 katsojaa, kuten uutinen mahdollisesta presidentti Vladimir Putinin tämänviikkoisesta Turkin vierailustakin. Suunnilleen saman verran keräsi katsojia myös uutinen Ruotsin ulkoministeri Ann Lindenin Nato-hakemuksen allekirjoituksesta.