Koronatartuntojen määrä laskee Suomessa yhä – yli puolet 80 vuotta täyttäneistä saanut neljännen koronarokotteen

Yli puolet 80 vuotta täyttäneistä on saanut neljännen koronarokoteannoksen, kertoo sosiaali- ja terveysministeriö (STM). Koronavirus levisi alkuvuodesta laajasti myös ikääntyneiden keskuudessa, mikä johti koronatartuntaan liittyvän kuolleisuuden nousuun.

Koronavirukseen liittyvät kuolemat ovat kuitenkin kääntyneet keväällä laskuun.

Myös uusien koronapotilaiden määrä on laskenut huhtikuusta alkaen. Tiistaina sairaalahoidossa oli 587 koronapotilasta.

Eilen keskiviikkona teho-osastoilla olevista koronapotilaista yli 40 prosenttia ja erikoissairaanhoidon vuodeosastoilla olevista noin 50 prosenttia oli hoidossa ensisijaisesti muun syyn kuin koronavirustaudin vuoksi.

Koronaan liittyviä sairausvakuutuslain mukaisia korvauksia esitetään jatkettavaksi

Hallitus esittää sairausvakuutuslain koronaan liittyviin muutoksiin jatkoa, kertoi sosiaali- ja terveysministeriö (STM) torstaina. Väliaikaisia muutoksia jatkettaisiin vuoden loppuun asti.

Jatkamisen tavoitteena on turvata jatkossakin Suomessa asuvan tai työskentelevän sairausvakuutetun pääsy koronarokotukseen ja -testaukseen. Lisäksi sillä helpotettaisiin vakuutettujen mahdollisuuksia käyttää yksityisen terveydenhuollon palveluita julkisen terveydenhuollon sijaan.

Sairausvakuutuslain väliaikaiset muutokset ovat tällä hetkellä voimassa kesäkuun loppuun asti.

Muutoksia jatkettaisiin niin, että koronarokotteen antaminen kuuluisi sairaanhoitokorvausten piiriin. Lisäksi rokotuksiin tehtyjen matkojen kustannukset korvattaisiin.

Lisäksi hallitus esittää valtioneuvoston asetuksenantovaltuuden jatkamista koronavirustestauksen korvaustaksan osalta. Valtuus mahdollistaa korvaustaksan säätämisen asetuksella korkeammaksi kuin Kelan vahvistama korvaustaksa normaalisti on. Korvaustaksa PCR-tutkimukselle on tällä hetkellä 16 euroa.

Voimassa olevat tartuntatautilain säännökset karanteenista ja eristämisestä säilyvät ennallaan.

Iäkkäiden riskiryhmä kasvaa suurten ikäluokkien ikääntyessä

Koronavirukseen liittyviä kuolemia tulee ilmi erityisesti yli 80-vuotiaiden ja hoivakodeissa asuvien parissa laajoista hygienia- ja hoivatoimista huolimatta, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ylilääkäri Tuija Leino torstaisessa koronakatsauksessa. Rokotukset ovat kuitenkin vähentäneet vakavia tautimuotoja.

– Kun epidemia alkoi Suomessa, niin joka kolmas (iäkäs) menehtyi tautiin. Rokotteilla on päästy paljon pienempään määrään, sanoo Leino.

Rokottamattoman riski kuolla tartunnan seurauksena on Leinon mukaan selvästi suurempi kuin kaksi annosta saaneilla.

Hän myös muistuttaa, että koska koronavirukseen liittyvän kuoleman riski nousee iän myötä ja koska suuret ikäluokat ikääntyvät nyt Suomessa, tähän riskiryhmään kuuluu enemmän ihmisiä.

– Kuolemia on aina jonkin aikaa lukumääräisesti aikaisempaa vuotta enemmän.

Tällä hetkellä THL suosittelee, että kunnat tarjoavat neljännen koronarokoteannoksen voimakkaasti immuunipuutteisille sekä tietyille iäkkäiden ryhmille, joilla kolmannen annoksen suoja ei kestä tarpeeksi kauan ja joita halutaan suojata myös lievältä taudilta.

Heitä ovat esimerkiksi 80 vuotta täyttäneet, iäkkäiden hoivakodeissa asuvat ja koti- tai omaishoidon piirissä olevat sekä muut iäkkäät, joiden terveys ja toimintakyky ovat vastaavasti heikentyneet, ja jotka eivät pärjää yksin kotona. Lisäksi neljättä rokoteannosta suositellaan voimakkaasti immuunipuutteisille 12 vuotta täyttäneille.

Koronatapausten selkeä lasku jatkuu

Viikoittaisten koronatartuntojen lukumäärä on yhä laskussa Suomessa, sanoo THL:n ylilääkäri Otto Helve. Lasku on jatkunut jo monta viikkoa, ja epidemiatilanne on helpottamassa. Laajoja koronarajoituksia on pystytty purkamaan kevään aikana.

Tänään torstaina Suomessa raportoitiin yli 11 000 uutta koronavirustartuntaa, kertoo THL.

Ylilääkärin mukaan tartuntojen väheneminen kuvastaa virallisten testien kautta saatuja tietoja. Testimäärät ovat ylilääkärin mukaan vähentyneet myös, sillä kotitestien käyttö on ollut varsin runsasta.

STM:n osastopäällikkö Taneli Puumalainen kertoi tiedotustilaisuudessa, että virallisten koronatestien lukumäärä on puolittunut ja rekisteröityjen tartuntojen määrä on vähentynyt kaksi kolmasosaa maaliskuuhun verrattuna.

Syksyn mahdollisiin korona-aaltoihin valmistauduttava

Helven mukaan tartuntojen määrä voi kuitenkin lisääntyä uudestaan syksyllä tai talvella, ja varautuminen terveydenhuollossa on aloitettava. Myös kesäkauden juhlissa ja muissa kokoontumisissa on Helven mukaan syytä muistaa henkilökohtaiset suojaustoimet, kuten hyvä käsihygienia.

– Epidemiatilanne on helpottamaan päin. Se ei poista sitä tosiasiaa, että meillä kiertää yhä väestössä runsaasti koronavirusta.

Väestössä on yhä myös ihmisiä, joilla ei ole täyttä rokotesuojaa.

– Meillä on todennäköisesti väestössä vielä paljon henkilöitä, joilla tauti on saamatta, hän sanoo.

Turun yliopistollisessa keskussairaalassa (Tyks) on todettu Suomen ensimmäinen Etelä-Afrikan uuden omikronmuunnoksen tartunta. Tyks tiedotti koronaviruksen omikron BA.5 -variantin tartunnan löytymisestä keskiviikkona.

Helven mukaan uuden variantin epäillään olevan hieman helpommin tarttuva, mutta siinä ei vaikuta olevan vakavamman taudin riskiä verrattuna edelliseen varianttiin.

– Muistutan, että uusia virusmuunnoksia syntyy meillä kokoajan. Niin kauan, kun meillä on paljon tartuntoja, on olemassa mahdollisuus sille, että uusi muunnos syntyy, Helve sanoo.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut