Suomen vesiin istutetaan tänä kesänä 106 000 ankeriaanpoikasta, Kalatalouden keskusliitto kertoo tiedotteessaan. Ankeriaat on pyydetty Ranskasta, ja niitä on määrä istuttaa toukokuun lopusta lähtien vesistöihin eri puolille Suomea.
Kalatalouden keskusliiton mukaan istutuksilla on tarkoitus tukea eurooppalaisen ankeriaskannan elpymistä. Ankerias on määritelty äärimmäisen uhanalaiseksi lajiksi, ja muun muassa jokien patoamiset ovat vähentäneet Euroopan ankeriaskantaa rajusti, tiedotteessa sanotaan.
Kasvettuaan Suomessa kutukypsäksi ankerias vaeltaa tuhansien kilometrien päähän Pohjois-Atlantin Sargassomerelle kutemaan. Ankeriaanpoikasia ei kuitenkaan saavu enää entiseen tapaan Suomen rannikolle eivätkä ankeriaat pääse nousemaan ylös syönnösalueilleen vaellusesteiden, kuten patojen, vuoksi, tiedotteessa kerrotaan.
Lähes 70 prosenttia istutetuista ankeriaista saavuttaa vaellusvaiheen
Nyt Suomeen istutettavat ankeriaat voivat elää täällä kymmeniä vuosia ennen kuin ne aloittavat 6 000 kilometrin mittaisen kutuvaelluksensa Sargassomerelle.
– On arvioitu, että jopa lähes 70 prosenttia Suomeen istutetuista ankeriaista saavuttaa vaellusvaiheen, tutkija Jouni Tulonen Luonnonvarakeskuksesta sanoo tiedotteessa.
– Vaelluksen onnistuminen riippuu istutuspaikasta. Mitä vähemmän patoja ja voimalaitoksia matkan varrella on ohitettavana, sitä varmemmin vaellus onnistuu.
Tulosen mukaan istutettua alkuperää olevat ankeriaat aloittavat kutuvaelluksensa yhtä aikaa kuin luontaista kantaa olevat lajikumppaninsa. Niiden on myös huomattu seuraavan vaelluksellaan samoja reittejä, Tulonen sanoo.