Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kovaotteiselta tukijalta näpäytys Putinille: "Minä tapan rikollisia, en lapsia ja vanhuksia"

Filippiinien presidentin tehtävät kesäkuun lopussa jättävää Rodrigo Dutertea on aina pidetty Vladimir Putinin vankkumattomana tukijana ja hyvänä ystävänä. Eikä hän tätä tosiasiaa kiistä, mutta presidenttikautensa viimeisissä julkisissa tilaisuuksissa hän on kaiketi päättänyt muistuttaa koko maailmaa toimintansa ja ajattelunsa eroista verrattuna Putiniin.

– Monet ihmiset sanovat, että Putin ja minä olemme murhaajia. Ja minä olen myöntänyt filippiiniläisille usein, että murhaan ihmisiä. Mutta minä tapan rikollisia. En tapa lapsia ja vanhuksia, sanoi Duterte tiistaina televisioidussa kokouksessa, jossa Duterte keskusteli hallintonsa avainhenkilöiden kanssa.

Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun Duterte otti kantaa Venäjän hyökkäyssotaan Ukrainassa. Samalla Duterte antoi henkilökohtaisen ohjeen Putinille.

– Hallitset kaikkea Venäjällä. Aloitit mylläkän Ukrainassa, joten pidä myös sotilaasi ankarammassa kurissa. Nyt sotilaasi vain riehuvat, totesi Duterte.

Kovaotteinen Duterte sai maailmanlaajuista huomiota keväällä 2016, kun hän pyrki Filippiinien presidentiksi. Vaalikampanjansa aikana Duterte muun muassa lupasi tappaa kaikki Filippiineillä huumeita myyvät ja käyttävät ihmiset.

Ihmisoikeusjärjestöt ovat Duerten valtakauden aikana julkistaneet hurjia raportteja laittomista ja selittämättömistä teloituksista ja salamurhista Filippiineillä. Amnestyn mukaan jo Duterten valtakunnan ensimmäisen kuuden kuukauden aikana poliisi ja asevoimat teloittivat ainakin 7 000 ihmistä.