Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Senegalissa 11 vastasyntynyttä kuollut sairaalapalossa

Senegalissa 11 vastasyntynyttä vauvaa on kuollut sairaalassa syttyneessä tulipalossa, kertoo maan presidentti Macky Sall Twitterissä. Sall esitti hieman ennen puoltayötä paikallista aikaa julkaistussa viestissään osanottonsa kuolleiden pienokaisten äideille ja perheille.

Tulipalo sattui maan länsiosassa sijaitsevassa Tivaouanen kaupungissa.

Senegalilaisen poliitikon Diop Syn mukaan tulipalo olisi ollut seurausta oikosulusta. Palo oli levinnyt hänen mukaansa nopeasti.

Kaupungin pormestarin Demba Diopin mukaan kolme vauvaa saatiin pelastettua.

Paikallisen median mukaan sairaala oli vihitty tuoreeltaan käyttöön.

– Tämä tilanne on erittäin onneton ja äärimmäisen kivulias, maan terveysministeri Abdoulaye Diouf Sarr sanoi radiossa.

Hänen mukaansa maassa on aloitettu tutkinta tapauksen selvittämiseksi.

Terveysministeri on osallistunut Genevessä Maailman terveysjärjestön WHO:n kokoukseen, mutta kertoi palaavansa Senegaliin välittömästi.

Vastasyntyneitä kuoli sairaalapalossa myös huhtikuun lopussa

Tivaouanen suru-uutista ovat edeltäneet useat muut tragediat maan julkisissa terveydenhuoltolaitoksissa. Senegalissa terveydenhuoltopalveluiden välillä on suuria eroja kaupunkialueiden ja maaseudun välillä.

Senegalissa sattui vastaavanlainen tapaus myös huhtikuun lopulla. Tuolloin maan pohjoisosassa Lingueren kaupungissa sijaitsevassa sairaalassa syttyneessä tulipalossa kuoli neljä vastasyntynyttä. Lingueren pormestarin mukaan tulipalo olisi syttynyt äitiysosastolla sijainneessa ilmastointilaitteessa olleen sähkövian seurauksena.

Oppositiopäättäjä Mamadou Lamine Diallo päivitteli Tivaouanen tragediasta kuultuaan Twitterissä sitä, kuinka maassa on jälleen kuollut vauvoja julkisessa sairaalassa syttyneessä tulipalossa.

– Tätä ei voida hyväksyä Macky Sall, hän viesti tviitissään maan presidentille.

Keisarinleikkausta odottaneen naisen kuolema kuohutti maata

Reilu kuukausi ennen keskiviikkoista tragediaa Senegalissa puhuttivat uutiset turhaan keisarinleikkaukseen pääsyä odottaneen naisen kuolemasta.

Raskaana ollut nainen oli saapunut kivuissaan sairaalaan maan luoteisosassa sijaitsevassa Lougassa. Henkilökunta ei ollut suostunut tekemään naiselle hänen pyytämäänsä keisarinleikkausta, sillä operaatiosta ei ollut sovittu etukäteen.

Nainen kuoli huhtikuun 1. päivänä 20 tuntia sairaalaan saapumisensa jälkeen.

Hänen kuolemansa aiheutti ympäri Senegalia tyrmistystä siitä, miten huonossa kunnossa maan julkinen terveydenhuoltojärjestelmä on. Terveysministeri Sarr myönsi kaksi viikkoa naisen menehtymisen jälkeen, että kuolema olisi voitu välttää.

Kolme naisen kuoleman aikoihin töissä ollutta kätilöä sai tuomion tapaukseen liittyen. Kätilöt saivat kukin kuuden kuukauden ehdollisen tuomion, koska he eivät olleet auttaneet vaarassa ollutta henkilöä.