Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Viime viikonloppuna Vantaan Pyhän Laurin kappelista anastetut kupariverkot on löydetty

Viime viikonlopun aikana Vantaan Pyhän Laurin kappelista anastetut kupariverkot on löydetty, kertoo Itä-Uudenmaan poliisi. Poliisi on toimittanut kupariverkot takaisin asianomistajalle kokonaisuudessaan.

Vantaan seurakunnat tiedotti varkaudesta eilen. Poliisin mukaan yksi epäilty otettiin kiinni jo eilen iltapäivällä. Hänet on pidätetty epäiltynä törkeästä varkaudesta. Poliisi ei tässä vaiheessa kommentoi enempää kiinniottoon johtaneita tapahtumia.

Rikoskomisario Rauno Jämsä Itä-Uudenmaan poliisista kertoo kuitenkin STT:lle, että kiinni otetulla epäillyllä on todennäköisesti myös tekijäkumppaneita.

– Todennäköistä on, että on kumppaneita, koska anastettua omaisuutta ei ole pystynyt yhden miehen voimin siirtämään. Tekijöiden määrästä en halua sanoa tarkemmin, Jämsä sanoo.

Hän kertoo kupariverkkojen olevan niin raskastekoisia, että niiden irrottamiseen ja kyytiin laittamiseen olisi tarvinnut ainakin kaksi ihmistä. Poliisin mukaan kupariverkkojen paino on yhteensä noin 950 kiloa.

Vantaan seurakunnat kertoo tämänpäiväisessä tiedotteessaan, että verkot oli sahattu irti julkisivusta ja kuljetettu pois öiseen aikaan. Kupariverkot ovat Pyhän Laurin kappelin arkkitehtonisia ikkunoiden suojaelementtejä, jotka siivilöivät valoa ja suojaavat kirkkotilaa.

Muuta ilkivaltaa kappelille ei tehty, mutta Vantaan seurakunnat arvioi kupariverkkojen uudelleen kiinnittämisen olevan melko vaikeaa.

"EU:n kansalaisesta on kyse"

Poliisitiedotteessa ei kerrota epäillyn sukupuolta, mutta STT:lle vastatessaan Jämsä puhuu miehestä ja tekijämiehistä. Rikostutkinta on alussa, joten Jämsä ei pysty sanomaan, olisiko kyse esimerkiksi rikollisliigasta.

Tällä hetkellä poliisi selvittää epäillyn kertomien henkilötietojen paikkansapitävyyttä. Kiinni otettu ei ole poliisin mukaan Suomen kansalainen.

– Varmistetaan, kuka tämä henkilö ylipäänsä on, ja sitä kautta katsotaan taustaa, onko vastaavaa rikollisuutta Suomessa tai muualla EU-alueella. EU:n kansalaisesta on kuitenkin kyse, Jämsä sanoo.

Hän kertoo tutkinnan etenevän ja arvioi epäillyn henkilöllisyyden varmistuvan lähipäivinä.

– Ollaan tyytyväisiä, että saatiin omaisuus palautettua, ja ainakin yksi epäilty on otettu kiinni ja joutuu vastuuseen, hän toteaa.

Itä-Uudenmaan poliisin mukaan kupari tuntuu kiinnostavan varkaita vuodesta toiseen. Viikonloppuna anastetun omaisuuden arvo voi olla poliisin mukaan yli 100 000 euroa eli yli asianomistajan alkuperäisen arvion.

Yle kertoi aiemmin tässä kuussa, että kuparivarkaat ovat olleet tänä keväänä muun muassa Aalto-yliopiston kiusana. Espoon Otaniemessä sijaitsevista Alvar Aallon suunnittelemista rakennuksista on parin vuoden aikana varastettu yhteensä 1 000 kiloa arvometalleja.

Pyhän Laurin kappeli sijaitsee Helsingin pitäjän kirkonkylässä. Kappeli on vihitty käyttöön vuonna 2010. Sen ovat suunnitelleet arkkitehdit Anu Puustinen ja Ville Hara.

Vantaan seurakuntien mukaan kappelista varastetut kupariverkot paikannettiin seurakuntayhtymän kiinteistöyksikön järjestelmien, valppauden ja yhteistyön avulla.

--

Juttua on korjattu kello 11.55. Toisin kuin jutussa aiemmin virheellisesti väitettiin, kupariverkot anastettiin Pyhän Laurin kappelista, ei kirkosta.